Breaking Bad

Breaking Bad (2008-13) -sarja kasvatti maineensa melkoisen suureksi kestonsa aikana. Liekö sarjalle lopullinen puoltolause vai kuoleman suudelma, kun presidentti Barack Obamakin kertoi diggailevansa siitä. Niin tai näin, 111 voittoa, joista kaksi Golden Globe -pystiä sekä läjä Emmyjä eivät voi olla väärässä?

Ja onhan se niin, että Breaking Bad on kiinnostava sarja. Täydellinen tahi briljantti se ei mielestäni ole, mutta ehdottoman viihdyttävä isomman osan aikaa.

Perustarina kulkee näin: ylivoimaisen nerokas mies päätyy high schoolin kemianopettajaksi, sairastuu viisikymppisenä keuhkosyöpään ja päättää tarttua hetkeen: turvatakseen perheensä taloudellisen tulevaisuuden kuolemansa jälkeen hän päättää ryhtyä valmistamaan metamfetamiinia. Kemistintaidoilla ja kovalla vaatimustasolla sen täydellinen valmistaminen ei ole hänelle ongelma.

Tätä Walter White -nimistä kemistiä näyttelee elämänsä roolissa Bryan Cranston. Cranston on toki tehnyt paljonkin rooleja ennen Walteria. Useimmat ovat pieniä kiinnityksiä, mutta joukossa on myös esimerkiksi seitsemän kautta Veljemme on nero -sitcomia.

Cranston tekee roolistaan varsin uskottavan. Hän tuntuu olevan vilpitön pyrkimyksissään, mutta myös jäätävän tunteeton ja kova tilanteen niin vaatiessa. Tämän vaatimuksen tosin määrittelee Walter ja vain Walter yksin. Tappaminenkaan ei ole kunnianhimoiselle kemianmaikalle vierasta.

Walter manipuloi muita ympärillään olevia ihmisiä, millä varmaankin halutaan alleviivata hänen ylivoimaista älykkyyttään. Se on kuitenkin sikäli sääli, että se tekee Walterista vähitellen luotaantyöntävän manipuloijan ja yli-ihmisen. Hahmo muuttuu epämiellyttäväksi, ja sen kohtalo ei tunnu lopulta niin tärkeältä tai liikuttavalta enää.

Kenties pahiten Walterin manipuloinnin kohteeksi joutuu hänen oikea kätensä, onneton high school drop out Jesse Pinkman. Jesse on aikanaan ollut Walterin oppilas, ja miehet törmäävät toisiinsa sattumalta tarinan alkupuolella. Walter ehdottaa yhteistyötä, ja he alkavatkin lopulta valmistaa kristalliaan surkeaan matkailuautoon väsätyssä amatöörimäisessä laboratoriossa. Tuloksena on kuitenkin satsi kelvollista metamfetamiinia.

Sarjan keskeisiä teemoja on näiden kahden miehen suhde. Katsoja toivoo koko ajan sen syvenevän, ja miesten jopa vahvistavan uuden ystävyyden syntyneen. Näin ei tietenkään koskaan käy, vaan Walter käyttää Jesseä mennen tullen astinlautana omissa pyrkimyksissään, vaikka näyttää toisaalta myös huolehtivan Jessestä ja jopa pelastavan tämän hengen.

Mehukkaimmillaan miesten välinen kemia (!) on ykköskaudella, ja ylisummaan juuri ykköskausi on erinomainen ja herättää lupauksia kiinnostavasta ja erilaisesta tarinasta. Toisellakin kaudella tarinaan saadaan uutta kierrettä, ja näiden kahden päähenkilön suhde on hyvällä tolalla. Walt ja Jesse ovat suorastaan myöhempien aikojen Laurel & Hardy pitkässä kohtauksessa, jossa matkailuauto hyytyy Jessen erheen jälkeen autiomaahan keittelyoperaation päätteeksi. Kohtaus on aivan hillitön ja sellaisia väläyksiä jää loppusesongeista kaipaamaan.

Jesseä näyttelee mainio Aaron Paul. Hänen roolihahmonsa kasvaa ja kehittyy, ja tämän prosessin käynnistämisestä voitaneen antaa kredittiä juuri Walterille. Hän ei ehkä tarkoittanut aivan tällaista lopputulosta, mutta niinhän se oikeassakin elämässä menee. Luuserista saattaa kuoriutua pahimmillaan itsenäinen perhonen.

Walterin perhe esiintyy tarinassa sekä sivustaseuraajana että aktiivisena toimijana. Walterin vaimoa Skyleriä näyttelee Anna Gunn, täyteläisestä Deadwood-sarjasta muistettava näyttelijä. Skylerin hahmo on aluksi hieman hahmoton kotirouva, joka on sattumaraskaana. Myöhemmin Skyler ajautuu suhteeseen uuden työpaikkansa pomon kanssa, ja muuttaa pois kotoa lasten kanssa saatuaan Walterin salaisuuden selville. Tilanteet kääntyvät tarinassa kuitenkin päälaelleen, ja Skyler ryhtyy myöhemmin pesemään huumerahoja yhdessä miehensä kanssa autopesulan kautta.

Perheessä on Walterin kanssa samaa high schoolia käyvä teini Walter White Jr. (joka tekee irtiottoa kotiväestä käyttämällä Flynn nimeä). Junioria näyttelee RJ Mitte, joka on itsekin lievästi CP-vammainen  kuten kirjoitettu roolihahmonsa. Mitte tekee hyvän roolin kautta sesonkien, mutta toki hän on kovimmasta toiminnasta hieman syrjässä. Isän ja pojan suhde on kuitenkin yksi herkkä kohta Walterin sydämessä, ja se vaikuttaa hänen toimiinsa. Päätösepisodissa tapahtuu väistämätön lopullinen irtiotto, kuitenkin.

Skylerilla on sisar Marie Schrader (Betsy Brandt), jolla on taipumusta kleptomaniaan sekä  patologiseen valehtelemiseen, mitä taustaa vasten hänen moraalinen närkästyksenä Walterin salaisuutta kohtaan tuntuu ennemminkin peiliefektiltä ja oman itsensä torjunnalta. Marie häärii siellä ja täällä, ja järjestää ammuskelussa halvaantuneen miehensä hoitoa ynnä muuta.

Vastapoolina Walterin rikollisille touhuille ovat rikolliset itse sekä huumepoliisi. DEA:n (Drug Enforcement Administration) etsivänä toimii Betsyn aviomies ja Walterin lankomies Hank Schrader, jota Dean Norris tyypittelee muhevasti. Tämä Hankin ja Walterin kissa ja hiiri -leikki olisi voinut olla hyvinkin herkullinen palapeli, mutta oudosti se kuitenkin pitkässä juoksussa feidautuu taka-alalle bagatelliksi tarinan osaseksi.

Vielä hullummin on ratkaistu Walterin paljastuminen Hankille sekä hänen jallittamisensa. Siitä on kihelmöinti kaukana, vaikka jahti olisi voinut kruunata päätöskauden.

Hank kuvataan hyväsydämiseksi ja järkeväksi mieheksi. Tutkimusten käänteissä hän joutuu tappajien maalitauluksi ja päätyy lähes vihanneksen tasolle. Skyler kehittää Walterin rahoille uhkapeliselityksen ja tarjoaa apuaan Hankin kuntoutukseen rahojen muodossa. Betsy salaa Hankilta saavansa sisareltaan rahoja, ja näin tarinaan saadaan sommiteltua mukavaa kutkuttavan ristiriitaista salaisuutta. Tätä hyödynnetäänkin Breaking Bad -sarjan päätöskaudella, mutta vain pienenä alaviitteenä. Hankin alamäki katsojan sydämissä on kiihkeä mutta nopea.

Sarjassa on tapana poistaa äkkiväärästi näkyviäkin henkilöitä, mutta myös tuoda uusia paraatiovesta sisään. Yksi mainio hahmo on esimerkiksi Bob Odenkirkin huikean upeasti tyypittämä ketku asianajaja Saul Goodman. Mies varastaa kohtauksen joka kerta! Goodmanille on kirjoitettu lipevimmät mutta myös rajattoman oivaltavat ja nyanssirikkaat replat, jotka Odenkirk esittää juuri oikeanlaisella intonaatiolla ja ajoituksella. Ei ihme, että hahmolle on väsätty oma spin off -sarja Better Call Saul. Toisaalta, juuri tuollaiset jatkosarjat tuppaavat epäonnistumaan? Verbaliikka lienee Odenkirkillä verissä, sillä hänellä on näyttelijäkreditien lisäksi pitkä lista kirjoitushommia cv:ssään.

Konnapuolella osaamistaan saavat näyttää merkittävissä rooleissa muiden muassa Giancarlo Esposito yhdistetyn Los Pollos Hermanos -pikaruokaketjun omistajan ja huumeparoni Gustavo Fringin Jekylll ja Hyde -kasvoisessa roolissaan sekä hänen lahjomaton adjutanttinsa ja nyrkkinsä Mike Ehrmantraut, jonka roolin Jonathan Banks tallustelee mitä luontevimmin läpi. Banksin jo 70-luvulla alkanut pitkä ura on vastaansanomaton, ja aivan viime aikoina hän on päässyt tekemään tyypit vaikkapa Paluu pulpettiin -sitcomissa.

Breaking Bad edustaa hieman lohdutonta menetettyjen mahdollisuuksien -genreä. Onnea tässä tarinassa ei saavuta kukaan, eikä yksikään päähenkilöistä ole ehjä tahi miellyttävä hahmo, vaan he kaikki ovat rikki jostakin kohtaa, ja tarpovat elämänsä epämukavuusalueilla tehden pahaa niin tutuille kuin tuntemattomille. Tahtomattaan Walterilla on eräänlainen Midaksen kosketus: missä hän ratsastaa, siellä ei ruoho kasva, vaan Mr. White kylvää vain pahaaoloa, alamäkeä ja kuolemaa ympärilleen.

Sarjan on luonut Vince Gilligan sekä hyvässä että pahassa. Lähtökohtaidea on mainio, ja sarja käynnistyy nappaavasti. Mutta kovin paljon sellaista tyhjäkäyntiäkin on, joka olisi pitänyt editoida pois tai kirjoittaa napakammin eteneväksi. Lähes koko kolmoskausi on pelkkää täytettä ja fiilistelyä ilman, että itse tarina kehittyisi tai edes henkilökuvat kasvaisivat. Kausiboxien extramateriaalien perusteella Gilligan on todella ollut joka paikassa ja pitänyt sarjaa hyppysissään. Olisiko pitänyt antaa alaisille enemmän nuoraa?

Oletettavasti yksi sarjan aspekti on ollut pitää katsojille kemian oppitunteja, ja siinä Breaking Bad onnistuu oivallisesti. Useinkin Walter äityy luennoimaan nippelitietoja ja soveltaa tietämystään tilanteiden ratkomiseksi. MacGyver saattaisi jäädä Walterille nykykunnossaan kakkoseksi.

Sarjan ilme on varsin johdonmukainen. Nämä amatöörimiljonäärit ajavat ruttuisilla autoilla ja usein heillä on nolosti laastari tai kaksi naamavärkkiä koristamassa. Glamour on kaukana tästä touhusta, vaikka rahatynnyri toisensa jälkeen täyttyykin. Ehkä se on sarjan moraalinen opetus?

Sarjan päätösepisodin on kirjoittanut ja ohjannut Vince Gilligan itse. Jakso oli kovasti ennakkoon odotettu ja se sai hyvät lukemat kotisohvilta. Jotain jäi silti uupumaan. Gilligan itse on haastattelussa todennut, että hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä Walter tekee kauden alussa ostamallaan järeällä konetuliaseella. Ideaa ei oikein tainnut sitten pulpahtaa päähän kuvausten edetessäkään, sikäli yllätyksetön loppuratkaisu on siihen nähden minkälainen mastermind Walterin piti olla. Myöskään loppukuva nosturikameroineen ei ollut ikimuistoisen pysäyttävä, siksi monta kertaa vastaavaa on nykyään nähty.

Mutta ei siinä mitään, tarina Heisenbergin noususta ja tuhosta on viihdyttävä katsomiskokemus. Riemua riitti viiden tuotantokauden verran (yhteensä 62 episodia).

Jesse Pinkman: Bitch!