Bastuklubben

Idea näyttää päällepäin yhdeltä, nopeastikalutulta vitsiltä: saunassa istuva suomalaisäijän prototyyppi karjumassa. Ei paljon naurata, ei paljon houkuta.

Vaan niin vain voi sekä ulkonäkö että ennakkoasenne petää: ruotsalainen Bastuklubben (2014) on hervottoman hauska ja oivaltava sarja.

Kiinnostavaa on, että sarjan lähtöasetelma on eräänlainen parodian parodia. Alussa olivat paitsi suo, kuokka ja Jussi, niin myös mainostoimisto, joka keksi lanseerata K-Rautaa ruotsalaisille stereotypian hengessä. Mainokset siis kommentoivat todellisuutta vetäen todellisuuden överiksi, ja siitähän tulee -kuten tunnettua- parodiaa. Ruotsissa tuttu suomalaismies Jarmo Mäkinen palkattiin näyttelemään näihin mainoksiin kireää mutta rehtiä suomalaisveistosta, joka soutaa halki myrskyävän Suomenlahden ja rantautuu Ruotsiin.

Hahmo oli niin hyvä, että siitä työstettiin vielä parodisempi versio Partaj-ohjelmaan. Viihdeohjelma siis siinä kommentoi puolestaan mainosta, ja karuselli pyörähti lujaa hipoen todellisuutta oleellisilta osin.

Ja lopulta hahmo sai oman ohjelman, Bastuklubbenin. Bastuklubbenin keskiössä saunanlauteilla istuu tomera Jarmo Brääkkinen (Johan Pettersson), joka kommentoi kirein kaulasuonin maidemme tyypillisimpiä kliseita peräti riemastuttavalla tavalla. Eikä vain Ruotsin ja Suomen, sillä osansa saavat myös muut pohjoismaiset naapurimme. Meno on monin paikoin holtitonta.

Käytössä ovat aivan kaikki stereotyyppiset kliseet, joita meillä on heiveröisen mamsellimaisesta Ruotsista ja toisaalta jokseenkin alkukantaisesta Suomesta. Kumpiakin perataan auki hyvässä maaotteluhengessä, ja kummastakin otetaan kaikki irti. Jos meitä suomalaisia kuritetaan, niin ei ohjelma säästele myöskään ruotsalaisia, ja siinä juuri piilee Bastuklubbennin nerokkuus, aitous ja erinomaisuus.

Jarmo on kova tosimies, joka ei hyvinvontihyssyttelyä ja pehmoilua juuri ymmärrä. Jarmon asenteen taustalla on hänen marmor'insa eli äitinsä joka on samalla hänen isoäitinsä (Lottie Törnroos). Tämän maammon opetukset ja tarinat suvun uroteoista ovat karua kuultavaa. Ohjelmassa on takaumia, joissa nuorta Jarmoa, Lill-Jarmoa (Edvin Ryding), kasvatetaan suvun täydelliseen suomalaisuuteen kaksin käsin kannatellen.

Jarmon muista sukulaisista vakiohahmona on hänen siskontyttärensä Tarja Brääkkinen (Carolin Björnerhag), joka on myös muuttanut Ruotsiin pyörittämään bisnestä, joka hänen tapauksessaan on pieni videoliike. Liikkeen hyllyiltä ei löydy ainuttakaan asiakkaitten etsimään klassikkoelokuvaa, mutta sen sijaan Tarjalla on aina tarjota kotimainen (= suomalainen) vaihtoehto. Esimerkiksi Titanic-elokuvan sijaan Tarja ehdottaa Viking Line -leffaa. Näistä eräänlaisista re-make -filmeistä nähdään aina myös näytepätkiä, kuten tässä nimenomaisessa tapauksessa kuuluisat piirustus- ja keulakohtaukset Bastuklubbenin tapaan versioituina.

Neljäs vakiohahmo on Suomen ainoa psykologi Jukka (Olle Sarri), jolle ei kotimaassaan löytynyt käyttöä, joten hän terapoi omintakeiseen tyyliinsä sitten ruotsalaisia. Jukka käyttää sessioissaan myös pökkelöä käsinukkeaan apuna replikoiden itse eloisasti nuken äänellä. Jukan pääteesi on, että asiat voisivat olla vielä huonommin.

Ohjelmavirtaa katkoo säännöllisesti myös himmeä suomalainen ruutukasvo Seija Sanningen (Alexandra Rapaport). Ei saa peittää! Välillä seurataan myös Jarmon vanhan inttikaverin, Timon (Fredde Granberg) kuulumisia. Alunperin kunnollisen Timon alamäki alkoi siitä, kun hän tapasi ruotsalaisen naisen.

Joskus spin-off onnistuukin. Mahdoton on tullut mahdolliseksi... Voi tosin arvata, että tosikkosuomalainen ei löydä mitään naurettavaa tahi ihailtavaa tästä kajahtaneesta ohjelmasta. Sen huumori näyttää karkealta, mutta se on tosi asiassa älykästä. 6 episodia.

 Jarmo: Seften svenne!