Lucille Ballilla on menneisyytensä myös elokuvan puolella jo 1930-luvulta alkaen, mutta kyseiset rainat eivät ole juurikaan jääneet elokuvahistoriaan, vaan ne edustavat pikemminkin double bill -näytösten kaupanpäällisiä. Ballin kuuluisuuden salaisuus perustuu juurikin hänen tv-sarjoihinsa, joiden ansiosta urasta tuli yksi Hollywood-järjestelmän pitkäkestoisimpia.
Jälkikäteen arvioiden sarjan suosio on käsittämätön. Ballin kulmikas ja alleviivaava tyyli yhdistettynä Arnazin pökkelömäiseen ilmaisuun on aika uuvuttavaa katsottavaa. Sarja pitääkin sijoittaa oman kontekstiinsa: aikakauden tarjontaan ylipäätään ja naisen asemaan komediatähtenä. Toki yleisön medialukutaito ja kaikennähnyt asenne ruokkii nykytorjuntaa.
Ball ja Arnaz päätyivät henkilökohtaisessa elämässään avioeroon, ja parin vuoden päästä alkoi taas uusi Lucy-sarja; tällä kertaa nimellä Lucy Show/The Lucy Show (1962-68). Tätä sarjaa meilläkin katsottiin 1960-luvun lopulla. Sarjaa tehtiin kuuden kauden aikana yhteensä 156 episodia. (Puolen tunnin juttuja; vuodet 1962-63 mustavalkoisina ja loput väreissä.)
Vanhoista sarjoista mukana seurasi adjutantti Vivian Vance kolmen kauden ajaksi. Tällä kertaa taustatarinana oli newyorkilainen leskiäiti Lucy Carmichael, joka asuu yhdessä kahden oman lapsensa ja eronneen ystävänsä Vivian Bagleyn (Vance) ja tämän lapsen kanssa. Avioeroäidit olivat vielä jonkinasteinen hyväksymätön tabu Hollywoodissa, mutta tämä sarja oli yhtenä murtamassa tätä ennakkoluuloa.
Ohjelmassa esiintyi vakionaamojen lisäksi runsaasti vierailijoita, joista monet olivat tunnettuja kasvoja: Jack Benny, Bob Hope, Joan Crawford, Dean Martin, Frankie Avalon, Wayne Newton, Robert Stack, Jack Cassidy ja Milton Berle.
Lucy Show'n miehitystä ja sapluunaa muuteltiin jossakin määrin kausien lisääntyessä. Sarja oli huonoimmillaankin katsojatilastoissa kahdeksantena, parhaimmillaan lopetusvuonna toisena. Lucille Ball itse voitti kaksi kertaa peräkkäin sarjasta Emmyn, mutta silti hän päätti itse lopettaa sarjan, koska katsoi jaksoja olevan riittävästi kasassa uusintakierroksia varten. Hän halusi myös aloittaa uuden sarjan omien lastensa kanssa.
Tv-sarjojensa lisäksi Lucille Ballilla oli muutakin valtaa tv-bisneksessä. Hän oli perustanut 50-luvulla yhdessä miehensä Desi Arnazin kanssa Desilu Productions -yhtiön, jonka lippulaivoja olivat aluksi pariskunnan yhteinen ohjelma, mutta imperiumi laajeni vähitellen myös muihin suuntiin. Lahjomattomat ja Star Trek olivat Desilun kovimmasta ytimestä, kuten myös muun muassa sarjat Vaarallinen tehtävä, Mannix, The Andy Griffith Show, Dick van Dyke Show, Kolme poikaani, Minä vakooja ym. Vuonna 1962 Arnaz jätti Desilu-yhtiön ja sen pomoksi jäi Ball. Hän oli ensimmäinen nainen vastaavassa, vaikutusvaltaisessa asemassa Hollywood-systeemissä.
Lucille Ballin kolmas nimikkosarja oli Lucy Show/Here's Lucy (1968-74), jota tehtiin kuudessa kaudessa 144 episodia (25-minuuttisia). (Myös tätä sarjaa esitettiin meillä 70-luvun alussa nimellä Lucy Show!) Tällä kertaa oltiin Los Angelesissa, missä Ballin näyttelemä Lucy Carter asui kahden lapsensa kanssa: Kimin (Lucie Arnaz) ja Craigin (Desi Arnaz Jr.). Lapset olivat siis Ballin ja Desi Arnazin aiemmasta avioliitosta. Sarja pysyi neljä kautta Top kympissä ja kaksi seuraavaakin säällisissä lukemissa. Lapset olivat kuitenkin lopulta lähteneet sarjasta, ja muutenkin Lucille Ball katsoi jaksoja olevan kylliksi ja hänen itsensä tehneen reilun kahdenkymmenen vuoden päivätyön tv:n pakeilla.
Tässä viimeisessä nimikkosarjassa oli myös kovan luokan vierailijoiden kimara, monet Ballin henkilökohtaisia ystäviä, jotka näyttelivät - itseään: Richard Burton, Elizabeth Taylor, Ann-Margret, Milton Berle, Johnny Carson, Liberace, Petula Clark, Dean Martin, Vincent Price, Tony Randall, Ginger Rogers, Shelley Winters ja Donny Osmond.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti