David Milch on saanut koko sarjan sulkia viiden gallonan hattuunsa. Hän on ollut mukana muun muassa sarjoissa Hill Street Blues, NYPD Blue ja Deadwood. Uusin luomus on Luck (2011-12).
Sarja tapahtuu hevosmaailmassa, mutta ei ole ihan perinteistä heppahöperöiden tavaraa. Sarjassa seurataan useampaakin juonenkuljetusta, kuten nykyään tapana on, ja nämä juonenpätkät kehittyvät limittäin jaksosta toiseen kiinnostavasti.
Sarjan suurin tähti (ja yksi tuottajista) on Dustin Hoffman, joka näin tekee syrjähypyn tv-sarjojen maailmaan. Katsoja tuntee pientä liikutusta tunnistaessaan jo ikääntyneessä veteraaninäyttelijässä häivähdyksen Ben Braddockin keinuvaa askellusta (Miehuuskoe/The Graduate, 1967) ja Ratson surumielisyyttä (Keskiyön cowboy/Midnight Cowboy, 1969). Kuinka kauan noista ajoista jo onkaan! Tämä kadonneen maailman pystypäinen kunniakoodi on yksi sarjan teemoista.
Hoffmanin esittämä Chester 'Ace' Bernstein on juuri vankilasta vapautunut rikollinen, joka on mennyt kiven sisään vaikenemisen periaatteen vuoksi huumeiden hallussapidosta syytettynä. Vapauduttuaan hän kehittelee päänsisäistä kostosuunnitelmaa. Tämä katsojalle-ei-kerrota-kaikkea -tyyli puree mainiosti, ja koukuttaa odottamaan yllätyksiä.
Toinen hieno veteraaninäyttelijä herättää tv-katsojassa myös nostalgisia muistoja ja nyt nimenomaan pikkuruudun puolelta. Nick Nolte on äijäilynsä äijäillyt, tässä hän on keppiin tukeutuva, kärisevä-ääninen ja valkopartainen vanhus, mutta tv-töllöttäjä muistaa hänet ikuisesti Rikas, rakas, köyhä, varas -sarjan nuorena Tom Jordach'ina jos kohta useammastakin komeasta valkokangasroolista. Filminauha on eräänlainen nurinkurinen Dorian Grayn muotokuva: siinä näyttelijä pysyy ikinuorena ja siloposkisena huolimatta eletystä elämästä.
Luck-sarjassa Nick Nolte esittää Walter Smithiä, hevosten kouluttajaa ja omistajaa, jolla onkin käsissään hevosenmuotoinen kultakimpale tuoda kilparadoille. Ongelmana Walterilla ovat jockeyt, joita hänelle kaupittelee sitcomeista Hulluna sinuun ja Spin City tuttu Richard Kind änkyttävänä Joey Rathburn -nimisenä managerina. Kind on leinautunut hömelöiden, koomisten osien esittäjäksi, mutta Luck on hieno näyte siitä, että jos uraukko saa näyteltäväkseen hieman monisyisemmän roolin, niin näyttelijästä löytyy myös muita sävyjä kuin ne, jotka jo tunnemme. Pikaisten voittojen toivossa heidät vain roolitetaan aina uudelleen ja uudelleen identtisiin rooleihin. Joeyn rooli on ilman muuta voitto Richard Kindille.
Mainion roolin Ace Bernsteinin oikeana kätenä, autonkuljettajana ja bulvaanina vetäisee myös veteraaniosastoa edustava Dennis Farina, jolla on ollut mm. Kovassa laissa aikanaan hieman pidempi kiinnitys. Hevosista mies ei roolissaan tiedä juuri mitään, mutta ostaa nimiinsä yhden.
Sarjassa seurataan niin bisnesporrasta kuin tallihenkilökuntaakin ja saadaan vilkaisu jockeyn ammattiin, sen voitokkaisiin huippuhetkiin ja varjoihin addiktioineen ja paino-ongelmineen.
Kuten Deadwoodissa, on Luck-sarjassa on valtavasti rooleja, joskaan ne eivät ole samalla lailla persoonallisia ja kiinnostavia kuin tuossa komeassa lännensarjassa. Mutta erityisen onnistuneita Luck'issa ovat kuvat itse laukkakisoista. Lähdön tunnelma on käsinkosketeltavan kutkuttava, ja kun hevoset pääsevät vihdoin täyteen laukkaan on vauhdin hurma ja kavioiden kumu taltioitu upeasti. Näitä kuvia ei väsy katsomaan, ja hevosista piittaamatonkin katsoja pääsee täysillä mukaan kyytiin.
Nämä hevoskohtaukset koituivat toisaalta sarjan kuolemantuomioksi. Kuvauksissa kuoli kolme hevosta ja suunniteltu toinen tuotantojakso päätettiin peruuttaa. Sääli. Oletettavastii tämä oli pettymys myös Dustin Hoffmanille, mutta katsoja ei voi olla pohtimatta sitä, että mihin suuntaan tarinaa olisi seuraavaksi viety. Tätä olisi kelvannut katsoa pitempäänkin.
Erikseen huomioitava on myös alkutekstijakso, joka on vanhanaikaisesti pitkä ja esittävä. Sen laiskan viettelevä ja samalla vastaansanomattomasti svengaava teema on Massive Attack'in biisi "Splitting the Atom". Kirsikka tämän kakun päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti