Yksi pitkänlinjan viihteen veteraaneista on kertakaikkiaan aliarvostettu. Hän on tietenkin Benny Hill.
Joku hapannaama saattaa samaan hengenvetoon sanoa, että suorittaja, jonka fokus on tissifiksoituneissa kaksimielisyyksissä ansaitseekin unohduksen sekä helvetin lieskat.
Epäilemättä asia on juuri näinkin, mutta kyllä Benny Hillin pitkässä urassa täytyy piillä toisenlainenkin totuus. Ura oman nimikkoshown ykköstykkinä oli ällistyttävän pitkä, ja se etsii verrokkiaan turhaan. Benny Hill tuotti ohjelmaansa eri yhtiöiden siipien hellässä suojassa kuin Fenix-lintu tuhkasta aina uudelleen ja uudelleen nousten kerrassaan neljänkymmenen vuoden pituisen rupeaman verran. Ei vähä mitään!
Hillin oma ura oli käynnistynyt jo 1940-luvulla kiertueteatterissa ja radiossakin hän keräsi mainetta yhdessä tuttavamme bussikuski Stanleyn alias Reg Varneyn kanssa (Mennään bussilla).
Benny Hill Show/The Benny Hill Show (1951-91) alkoi nimellä Hi There! BBC:n ohjelmistossa vuonna 1951 (yhden episodin verran), ja nimi vaihtui-formaatti ei muutamaankin otteeseen, kunnes vuonna 1955 nimi The Benny Hill Show otettiin käyttöön. Ohjelmaa ei toki tehty yhtäjaksoisesti vuodesta toiseen, mutta aina vain se uudelleenkäynnistettiin lyhyiden taukojenkin jälkeen. Vuonna 1969 Benny Hill siirtyi Thames-yhtiön alaisuuteen, ja juuri nämä jaksot me Suomessa tunnemmekin parhaiten (1969-89).
Ohjelman formaatti oli yksinkertainen ja siten siis toimivan nerokas. Se oli lyhyiden sketsien, toistuvien juttujen ja laulujen kimara, joka ei jäänyt liian pitkään junnaamaan. Hill rakasti rooliasuihin pukeutumista tai ainakin hän viihtyi niissä ohjelmassaan tyypitellen kymmenittäin hahmoja. Hill käytti aikakauden ilmiöitä sketseissään, ja hän parodioi mielellään tunnettuja tv-hahmoja (vaikkapa Sheriffi McCloudia, Cannonia tai Ironsidea) sekä filmitähtiä (esimerkiksi Marlon Brando ja W.C. Fields). Hill esitti myös muun muassa Kuka pelkää Virginia Woolfia? -sketsin molemmat pääroolit itse. Aiheet olivat perussketsejä, mutta muistettavimpia olivat hänen karkeat ja seksistisiksikin syytetyt pätkänsä. (Hill itse selitti asian tietenkin parhain päin väittäen sketsien naisten säilyttävän arvokkuutensa, kun taas miehet niissä tekevät itsestään narrin. Onhan se näinkin.)
Itse asiassa Benny Hill oli multilahjakkuus, viihteen renessanssi-ihminen. Hän käsikirjoitti ja näytteli, hän teki lauluja ja esitti niitä ohjelmassaan. Tässä mielessä häntä voisi verrata vaikkapa toiseen vastaavaan engelsmannilahjakkuuteen, Charles Chapliniin. Ja niinpä vain Chapekin kuului Hillin fanikerhoon yhdessä Michael Jacksonin kanssa.
Kenties kyse olikin kunnianosoituksesta mykänfilmin aikakautta kohtaan, kun Benny Hill kehitti tunnetun lopetusjaksonsa parhaaseen Keystone Kops -tyyliin. Nämä jakot kuvattiin nopeutettuina ja ne sisälsivät aina erilaisen variaation samanlaisesta takaa-ajosta. Tähän usein yhdistetään myös ohjelmassa käytetty tuttu Yakety Sax -sävellys (James Q. "Spider" Rich).
Hillin itsensä rinnalla nähtiin vuosien varrella paljon muitakin esiintyjiä sekä vakiohahmoina että vierailijoina. Mm. Henry McGee, Jon Jon Keefe, Nicholas Parsons, Bob Todd ja Jackie Wright olivat usein mukana. Hillin omien lauluesitysten lisäksi ohjelmassa kuultiin toisinaan 'oikeiden artistienkin' lauluja (vaikkapa Petula Clark).
Niin kuin kaikki hyvä loppuu aikanaan, loppui myös The Benny Hill Show lopulta aleneviin katsojalukuihin sekä korkeisiin tuotantokustannuksiin vedoten. Hill itse olisi ollut valmis jatkamaan sopimusta.
Kotirouva: No, I'm wearing black for my poor, departed husband.
Maitomies: Oh... how long's he been gone?
Kotirouva: Ten minutes. He won't be back till 1.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti