Veijareita ja pyhimyksiä - The Persuaders!

Ollessani kesällä 1971 Ruotsissa kielikurssilla, pärähti isäntäperheen televisiosta eräänä iltana uuden Snobbar som jobbar -sarjan vetävä tunnusmusiikki, ja ruudussa nähtiin kaksi kilpaa ajavaa miestä ylellisissä autoissaan. Kilvanajo päätyy auton nokat vastakkain tasapeliin määränpäähotellin edustalle. Oma kotiinpaluuni koitti, ennnen kuin seuraava episodi esitettiin, mutta kaikeksi onneksi sama sarja käynnistyi vielä samana syksynä myös koti-Suomessa, ja näin tämän avausepisodin uudelleen.

Kyse oli uunituoreesta Veijareita ja pyhimyksiä/The Persuaders (1971-72) -sarjasta. Sarjan nimisuomennoksella viitattiin yllämainittujen autojen kuskeihin: Tony Curtisiin sekä Roger Mooreen. Tony Curtisilla oli takanaan pitkä ura elokuvan puolella. Rooleja oli ollut laidasta laitaan, mutta toki kaikki tunnistamme hänet myös miehenä, joka suuteli Marilyn Monroeta elokuvassa Piukat paikat/Some Like It Hot (1959) sekä Stony Curtisina yhdessä episodissa Kiviset ja Soraset/The Flintstones -sarjaa. Curtis oli hyvässä vedossa ennen Veijareita ja pyhimyksiä -sarjaakin ja jatkoi töitä pitkälle 2000-luvulle kuolemaansa saakka keräten yli sadan nimikkeen filmografian. Roger Moore filmaa yhä, mutta Veijareitten ja pyhimysten aikoihin rauta oli erityisen kuumaa: Pyhimys/The Saint oli juuri loppunut ja edessä siinsi James Bondin rooli. Siinä välissä oli hyvä irrotella tällaisella roolilla, jonka Moore osasi vaikka unissaan.

Sarjan tunnari on John Barryn käsialaa, ja se istuu ohjelmaan oikein hyvin. Kuvituksena esitellään rinnakkain kahta elämäntarinaa, kun kuvassa aletaan kelata auki amerikkalaisen Danny Wilden sekä brittiläisen lordi Brett Sinclairin elämää ja uraa lapsuudesta nykyisyyteen albumikuvien ja lehtileikkeiden (ja jaetun ruudun) avulla. Wilde on lähtöisin Bronxista ja kulkenut taipaleensa laivaston kautta Wall Streetille. Sinclair puolestaan on vanhaa aristokratiaa, Oxfordinsa käynyt entinen kilpa-ajaja sekä kilpahevosten omistaja. Kumpaistakin yhdistää se, että he ovat kansainvälisiä playboyta, mikä ei ole hassumpi virka sekään...

Ohjelman tyylilaji on kevyt toimintaseikkailu, mutta se on tehty varsin kepeään sävyyn unohtamatta huumoria. Huumori tässä tapauksessa on aika osoittelevaa kahden miehen keskinäistä kepittelyä, ja toinen toisensa taustakulttuurin piikittelyä. Makuasiahan se on, mutta itse pidin enemmän Roger Mooren hahmosta ja tyylistä.

Euroopassa ohjelmasta pidettiin, mutta Amerikassa se ei oikein lyönyt itseään läpi (tämä brittisarja joutui kilpailemaan toisen kanavan amerikkalaista Vaarallinen tehtävä/Mission Impossible -sarjaa vastaan), ja niinpä tuotanto keskeytettiin jo yhden kauden jälkeen (24 jaksoa). Se oli Mooren kannalta toki aivan hyvä juttu, koska hän saattoi näin keskittyä Bond-kauteensa. Moore oli sinänsä mukana Veijareita ja pyhimyksiä -sarjan tuotantotiimissä, kun he Amerikan markkinoita varten etsivät sikäläistä näyttelijää toiseen pääosaan. Ykkösvalinta oli Rock Hudson ja kakkosenakin oli vielä Glenn Ford, ennen Tony Curtisia. Sarja tuntuisi kuitenkin voittaneen tässä lopputuloksessa.

Danny Wilde: OK, come on, give me the map, let me be the navigator.
Lordi Brett Sinclair: Thank you, Daniel, I remember the last time we went to Berlin.
Danny Wilde: So?
Lordi Brett Sinclair: We were supposed to be going to Madrid.
Danny Wilde: Well, nobody's perfect, kid!
Lordi Brett Sinclair: Certainly not you.