Jos Ruutiukot edustaakin hieman vanhentunutta komediakäsitystä brittiläisessä tilannekomediassa, niin mitähän tänä päivänä pitäisi ajatella sen aikalaisesta, Mennään bussilla/On the Buses (1969-73) -sarjasta. Kyseinen sarja on niin häpeämättömän seksistinen ja sovinistinen, että se taitaa tänään liikkua camp-osaston muonavahvuudessa. Aikanaan se oli kyllä varsin suosittua ja katsottua viihdettä, myös meillä koti-Suomessa, kun MTV sitä esitti meilläkin vuosina 1971-73.
Sarja kertoo bussinkuljettaja Stan Butlerista (Reg Varney), joka ajaa Luxton & Dictrict Bus Company -firman kaksikerroksisia busseja usein päätepysäkkinään 'Cemetery Gates', hautausmaan portti. Ulkokuvia kuvattiin tiemmä Lavender Hill'in hautausmaan luona, koska Reg Varney itse asui lähistöllä. Stanin kaverina ja bussin rahastajana toimii isohampainen, alati hymyilevä Jack Harper (Bob Grant), jonka hahmo tuli Suomessa niin suosituksi, että hänen kasvoillaan myytiin televisiossa yhdessä vaiheessa Chymoksen Lontoon rae -makeisiakin ("Niin Lonton raita, niin Lonton raita...").
Bussivarikkoa hallitsee, ja erityisesti Stanin virheitä ja lintsailuja vahtii hitlerviiksinen tarkastaja Cyril 'Blakey' Blake (Stephen Lewis) naama alati sitruunalla. Varikolla nähdään satunnaisesti muita rahastajia, kuskeja, korjaamohenkilökuntaa jne., mutta ei ketään varsinaisesti vakiona.
Toinen tapahtumainteriööri on Stanin koti. Ehkä hiven outoa mutta toisaalta draaman tahi komedian lakien mukaista on, että sarjan ainoat naiset, jotka eivät ole sukupuolisen huomion kohteena, löytyvät juuri täältä. Stan on kyllä aikamies, mutta asuu yhä kuria pitävän äitinsä luona (enimmäisellä kaudella Cicely Courtneidge ja siitä eteenpäin meidän tuntemamme Doris Hare). Lisäksi taloudessa asuu Stanin mahdollisimman epäviehättäväksi stailattu sisko Olive (Anna Karen) sekä tämän kovasuinen mutta hieman nahjusmainen aviomies Arthur (Michael Robbins). Sarjassa pari yrittää saada jälkikasvuakin, mutta Arthurin miehuus asetetaan tuon tuostakin epäilyksenalaiseksi asian jäädessä tuloksettomaksi. Sarjasta syntyneissä elokuvissa heillä sensijaan on lapsia. Tv-sarjan viimeisellä kaudella Arthur ja Olive eroavat.
Poliittisesta korrektiudesta niin kuin me sen käsitämme ei ole sarjassa tietoakaan, mutta omana aikanaan se oli melkoinen hitti. Sarjaa tuotettiin seitsemän kautta (74 jaksoa), ja sen pohjalta tehtiin peräti kolme pitkää elokuvaakin (Mennään bussilla/On the Buses, 1971, Kapina bussissa/Mutiny on the Buses, 1972 ja Holiday on the Buses, 1973). Näistä ensimmäisen kerrotaan ponnahtaneen Britanniassa aikanaan katsojatilastojen ykköseksi ohittaen itsensä James Bondin elokuvassa Timantit ovat ikuisia/Diamonds Are Forever (1971). Rule Britannia!
Sarjaa tuotti London Weekend Television, jonka kiemurteleva logo tuli tämän sarjan myötä meidän kotikatsomoissamme tutuksi, ja johdatti alkuteksteihin. Ne vaihtelivat vuosien varrella, mutta tutuin lienee sellainen animoitu versio (kaudet 3-6), jossa Stan ajaa vihreää bussia pysäkille. Äiti, Arthur ja Olive nousevat kyytiin ja Jack tervehtii bussin oviaukossa. Kun bussi lähtee, mukaan yrittävä Blakey jää sulkeutuvien ovien väliin. Hänen kaatuessaan maahan tulee jalkojen väliin kyseisen episodin nimi.
Sarjan tähdistä ei paljon ole myöhemmin kuulunut. Poikkeuksena Stephen Lewis, jonka kaikki tunnistamme toki ikuisuusseniorisarjasta Vielä virtaa/Last of the Summer Wine (1973-2012) sekä Michael Robbins, joka ahkeroi kymmenissä tuotannoissa ennen kuolemaansa. Tällaisia sarjoja kuin Mennään bussilla ei tehdä enää! Mutta onneksi sarjan tiimoilta löytyy fanclub-toimintaa. Clubin hienolla sivustolla voi seurata millisekuntien tarkkuudella seuraavan kokoontumisen lähestymistä, ja sitä odotellessa tutustua vaikka viime vuoden tapaamisen dokumentteihin...
Jack: Blimey, what's this?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti