West Wing - The West Wing

Kun aikanaan kerrotiin, että Suomessa aletaan esittää uutta laatudramaa nimeltään West Wing, joka kertoo Yhdysvaltain presidentin kansliasta, niin ajatus kuulosti mahdollisimman epäkiinnostavalta. Kun ohjelma sitten alkoi, niin se möi itse itsensä heti ensi jaksosta alkaen. Niin briljantti oli käsikirjoitus.

Sarjan luoja on Aaron Sorkin, joka oli käsitellyt Yhdysvaltain presidentin tematiikkaa jo aiemmassa elokuvakäsikirjoituksessaan 'Amerikan presidentti' (1995). West Wing -sarjaa tuotettiin seitsemän kautta vuosina 1999-2006. Neljän kauden jälkeen Sorkin oli ajautunut riitaan tuotantoyhtiön kanssa ja hän jäi ohjelmasta sivuun palatakseen cameo-roolissa päätösjaksoon, jossa hän mukana presidentin henkilökunnassa.

Sarjan keskiössä on fiktiivinen demokraattipresidentti Josiah 'Jed' Bartlet, jonka rooli oli alunperin tarkoitus olla pieni, mutta osan esittäjä Martin Sheen teki työn niin hyvin, että osa amerikkalaisista olisi varmaan halunnut nähdä hänet oikeasti ovaalihuoneen työpöydän takana. Roolia päätettiin kasvattaa, ja olisi aika vaikea kuvitella nyt koko sarjaa ilman Bartletin (sinänsä järkevän säästeliäästi käytettyä) hahmoa.

Jälleen kerran sarjan viehätys perustuu hyviin näyttelijäsuorituksiin. Rooleille ei ole kirjoitettu paljonkaan henkilökohtaista elämää, vaan heitä peilataan pikemminkin työtehtävien ja työmoraalin kantilta. Ja tässä työssä he ovat ehdottoman päteviä ja innovatiivisia. Rob Lowe esittää apulaisviestintäjohtaja Sam Seabornea, jonka rooli oli alunperin ajateltu lopullista suuremmaksi. John Spencer esittää kansliapäällikkö Leo McGarrya. Richard Schiff esittää viestintäjohtaja Toby Ziegleriä. Bradley Whitford esittää apulaiskansliapäällikkö Josh Lymania. Allison Janney esittää lehdistösihteeri C.J. Creggiä. Oma painoarvonsa on myös presidentinpuolisolla Abbey Bartlettilla, jota esittää Stockard Channing. Tässä sarjassa -jos missä- koukuttavuus syntyy kuitenkin ennen kaikkea nopeasta ja nokkelasta sanailusta, jota kuuluisa 'walk and talk' -tyyli jokaisessa ohjelmassa alleviivasi. Repliikit tekevät kenet tahansa kynäilijän ja briljeeraajan kateelliseksi, niin uskomattoman hyvin ne on kirjoitettu. Toivoisi edes kerran elämässä osaavansa itse heittää niin taidokkaasti ja terävästi muotoillun oneliner'in.

Sarjassa kriisi seuraa toistansa ja sarjan muoto on usein vakio. Ja yhtä usein tätä muotoa tietoisesti rikotaan, jotta saadaan ohjelmaan uusi kulma. Näin ollen kyseessä on ihmeellinen tuote, jossa sekä käsikirjoitus että dialogi muodostavat täydellisen keitoksen.