Aina onnistuva ja älykäs Perry Mason määritti ammatinvalintani, ja Sea Hunt puolestaan poijutti vapaa-ajanharrastukseni. (Oikeustieteellinen tiedekunta ei tosin arvostanut pääsykoevastauksiani, enkä ole piipahtanut vedessä kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta ihmisellä pitää olla unelmia... Televisio synnyttää niitä.)
Siinä kun Jacques Cousteau tarjoili oikeita reality-seikkailuja, niin Sea Hunt on puhdasta eskapismia vuosikymmen aikaisemmin kanavillamme. Sea Hunt alkoi lyhyellä alkutekstillä, joka kertoi jo kaiken: dramaattisesti pauhaava musiikki, logo 'Sea Hunt' ja pääosanesittäjän nimi, 'Starring Lloyd Bridges as Mike Nelson'. Taustalla Lloyd Bridges itse katsoo tuiman miettiliäästi vasemmalle, kääntää päänsä sitten oikealle ja pukee ylleen sukellushupun ja maskin. Poikeuksetta päästiin sen jälkeen heti pinnan alle sukeltamaan. Kuvissa Nelson räpylöi, ja hänen kertojaäänensä taustoittaa aina tilannetta, missä ollaan. Toisinaan tämä voice-over -ääni jatkaa minuuttikaupalla, ennen kuin näyttelijät päästetään replikoimaan, mikä on sikäli ymmärrettävää, että pystyttiin näyttämään hienoja vedenalaiskuvauksia, joissa ei kuitenkaan voitaisi esittää dialogia tuon aikaisella kalustolla.
Sarjaa tehtiin vuosina 1958-61 Amerikassa neljä kautta yhteensä 155 puolituntista, ja sitä katsottiin hieman myöhemmin 60-luvulla Suomessa. Bridgesin näyttelemä Mike Nelson on entinen laivaston sukeltaja, joka nyttemmin tekee free-lancerina kaikenlaisia sukellushommia opettamisesta etsintöihin ja pelastustehtäviin. Jaksot olivat aina (lapsikatsojan mielestä?) jännittäviä. Milloinkaan ei voinut tietää, mihin pinteeseen ne tällä kertaa veisivät. Välillä Nelson joutui pommin uhkaamaksi, välillä hän pelasti lapsia vedenalaisesta loukusta tai selvitti tulehtuneita ihmissuhteita. Kirjo oli laaja.
Bridges itse oli jo neljävitonen ohjelman alkaessa, mutta hän oli ilmeisesti trimmannut kroppaansa kuvauksiin, koska patsasteli useinkin pelkissä uikkareissa. Sukelluskohtauksissa jouduttiin aluksi kuitenkin käyttämään sijaista. Lähikuvilla sitten liimattiin Bridges itsekin mukaan kohtaukseen. Kausien kertyessä myös tähtinäyttelijän taidot karttuivat, ja hän saattoi osallistua helppoihin toimintakohtauksiin myös itse.
Kuvaus oli mustavalkoista, tarinat reimoja mutta oikeudenmukaisia ja kaiken kuorrutti aikakauden alleviivaava musiikki. Varsin täydellinen paketti toimintaa. Jokainen jakso päättyi myös omintakeiseen ratkaisuun: Lloyd Bridges esiintyi lopussa omana itsenään ja kommentoi lyhyesti jakson elementtiä tai jakoi muita viisauksia sekä toivotti katsojat takaisin ohjelman pariin seuraavalla viikolla.
Jälleen kerran, noin pitkä sarja marssitti ison leegion uransa alkutaipaleella olevia näyttelijöitä. Vanha tuttavamme Leonard 'Spock' Nimoy, Larry 'Dallas' Hagman, Victor 'Kuningas Tut' Buono tai sarjan päätösepisodissa esiintynyt tuima ja tuuheatukkainen Jack Nicholson. Sarjasta voi myös bongata Lloyd Bridgesin omat pojat Beaun ja Jeffin, joista eritoten Jeff on sittemmin tehnytkin omintakeisen uran aina Oscar-lavalle saakka.
Sea Hunt -sarjan luoja on James Buxbaum, joka tuotti myöhemmin toista merelliseen ympäristöön sijoittuvaa suosikkisarjaa Flipper, delfiiniä/Flipper (1965-67). Lloyd Bridgesin oma filmografia puolestaan alkaa jo 30-luvun kreditoimattomista näyttäytymisrooleista ja sisältää kymmeniä pikkuosia ennen tätä osumaa. Bridges teki yhden kauden nimeään kantanutta The Lloyd Bridges Showta (1962-63) Sea Huntin jälkeen, ja esiintyi taas kymmenissä sarjoissa yhden episodin näyttelijänä. Nyttemmin hänet muistetaan ehkä parhaiten Hei me lennetään/Airplane! -elokuvakaksikosta kuin myös Hot Shots! -parodiaparivaljakosta. Viimeisiä rooleja Bridgesillä oli visiitti Seinfeld-sarjassa vuonna 1997.
Nelsonin veneen nimi on Argonaut, ja dialogit joita sen kannella käytiin, kuvattiin tyylikkäästi ajan tyyliin studiossa liikuteltavalla alustalla olevassa lavasteessa, jonka taakse projisoitiin taustakuvaa. Kohtauksissa käytettiin tiemmä usein myös balsapuusta tehtyjä ilmasäiliöitä, koska Bridges tuskatui aitojen painoon uusintaotoissa...
1960-luvun alkupuolella ilmestyi Suomessa yllättävänkin paljon sarjakuvaa. Yksi sarjoista oli TV:n Tähti-Sarjat, jossa pyöri neljän numeron syklissä vuoroin Sea Hunt, Bat Masterson, Wagon Train ja Hakki-koira. Mainio ja ehdottoman luettava sarja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti