Meren salaisuudet - The Undersea World of Jacques Cousteau

Jokainen pikkupoika, joka oleilee meren tai järven lähistöllä harrastaa sukeltamista? Vai tapahtuneeko se nykyään hallien kirkkaissa vesissä? Vai peräti virtuaalinäytöillä?

Ainakin suoraan omaan suoneeni iski kuin Korkeajännitys se, kun televisiosta alkoi tulla upseerin ja herrasmiehen, Jacques-Yves Cousteaun sarjaa nimeltään Meren salaisuudet/The Undersea World of Jacques Cousteau (1966-76), vaikka mainitut pikkupoikavuoteni olivatkin tuolloin jo takana.

Jacques Cousteau oli tehnyt pitkän uran ennen televisiokuuluisuuteen singahtamistaan. Ranskalaisena hän koki hieman problemaattisen sota-ajan, mutta käytti aikaansa mm. miehitetyssä Pariisissa uuden kädet vapaina pitävän hengityslaitteen kehittelemiseen. Syntyi aqualung!  Ja se mahdollisti myös vedenalaisen kuvaamisen paremmin. Sodan jälkeen Cousteau toimi muun muassa miinanraivaajana, ja hankki vuonna 1950 Maltalta alun perin miinanraivaajaksi valmistetun, mutta sittemmin autolauttana käytetyn Calypso-aluksen, jota hän alkoi muuttaa laboratorioksi. Cousteau teki tutkimusmatkoja, ja kirjoitti kirjan Hiljainen maailma: Ihmiskalana meren syvyyksissä (1953).

Vuonna 1955 Cousteau miehistöineen teki pitkän reissun Intian valtamerelle asti. Hän kuvasi nuoren Louis Mallen kanssa materiaalia, josta he sitten koostivat elokuvan Hiljainen maailma (1956). Se voitti sekä Kultaisen Palmun että Oscarin, ja loppu on sitten taas aika lailla historiaa. Näin jälkeenpäin. Cousteaun maine kasvoi, ja Oscaritkin tuplaantuivat, mutta rahoituksen järjestäminen oli edelleen yhä hankalaa. Lopulta vasta 1960-luvun loppupuolella Cousteau pystyi neuvottelemaan sellaisen sopimuksen, jolla hän pystyi järkevästi järjestämään kuvausmatkansa.

Periaatteessa Meren salaisuudet on dokumenttisarja, mutta Cousteau halusi samalla kertoa myös tarinoita, ja siksi jaksoihin kudottiin dramatiikkaa ja tilanteita, vaikka luontoa kuvattiinkin. Tästä metodista hän sai myös satikutia arvovaltaisilta tutkijoilta, mutta katsojan mukavuutta ne palvelivat tietenkin. Cousteau itse kohautteli ranskalaiseen tapaan olkapäitään ja totesi, että hän ei ole tiedemies vaan meriseikkailuiden kertoja.

Meren salaisuudet –sarja oli aluksi varsin suosittu, ja tuotantoyhtiö solmi yhä uusia sopimuksia, kunnes katsojaluvut lähtivät laskuun, ja tämän sarjan katsottiin tulleen elinkaarensa päähän. Tuotantoyhtiö vaihtui, ohjelman nimi vaihtui,  ja vaihtui hieman sapluunakin. Ohjelmat saivat enenevässä määrin luonnonsuojelullisia aspekteja mukaan, koska ne olivat alkaneet kiinnostaa myös Cousteauta.

Jacques Cousteaun ikonimainen hahmo punaisine pipoineen ja hänen brändätty nimensä aiheuttivat törmäyksiä jo hänen elinaikanaan jopa perhepiirissä. Sittemmin jälkeläiset jo toisessa polvessa ovat jatkaneet kukin tavallaan, ja olemme nähneet esimerkiksi vähäpätöisemmän sarjan Jean-Michel Cousteau’s Ocean Adventures (2006). Toisaalla Cousteaun hahmo ja kuulu Calypso-alus ovat olleet lähtökohtana Wes Andersonin oudolle mutta kiehtovalle elokuvalle Steve Zissoun vedenalainen maailma/The Life Aquatic with Steve Zissou (2004).

Cousteaun kuoleman jälkeen hänen elämäntyönsä on asetettu entistä kriittisempään valoon, ja ehkäpä on taaskin niin, että tämä sarja on osittain oman aikansa lapsi. Sen tuotanto-olosuhteet ja ulkoinen virtaviivaisuus eivät kestä täyttä tarkastelua nykyajan katsojan mentaliteetilla. Mutta kyllä ne näkymät olivat upeita, ja kertoivat meidän sumeiden rantojen asukkaille muunlaisestakin elämästä maapallolla. Kyllä ne kuvat olivat välttämättömiä nähdä.