Ehkä vertaus siitä, että Monty Python oli televisiolle sama kuin Beatles musiikille, on hieman yliampuva, mutta varmaa on, että tämän porukan yhteinen tv-tuotos Monty Pythonin lentävä sirkus/Monty Python's Flying Circus (1969-74) on kyllä ehdottoman huomioitava merkkipaalu hupailuohjelmien pitkässä ketjussa, ja varmaa on, että moni nykytekijäkin on tälle sarjalle paljon velkaa tietäen tai tiedostamattaan.
Monty Python -ryhmä koostui kuudesta pääjäsenestä, jotka olivat kukin ansainneet kannuksiaan yksinään tai osana muuta yhteisöä. Oli Oxford-britit Michael Palin ja Terry Jones, jotka kirjoittivat paljon parivaljakkona sketsien aiheita. Oli Cambridge-lähtöiset John Cleese ja Graham Chapman, jotka muodostivat toisen kirjoittavan parin. Ja oli yksin kirjoittava britti Eric Idle sekä oli amerikkalainen animaattori Terry Gilliam. Oli siis paljon erikoisia ja erilaisia egoja ja taustoja, jotka loivat yhteisen tyylin ja yhteisen ohjelman.
Vai oliko ohjelma sittenkään kovin yhteinen ja oliko se edes tasalaatuinen? Jälkikäteen on helppo arvostella ja haukotella vanhentuneelle maailmankuvalle tai vanhentuneelle tekniikalle tai vanhentuneelle tv-ilmaisulle. Se on turhaa ja epäoikeudenmukaista. Sarjojen originaaliutta pitää aina tarkastella sen oman aikansa kontekstia vasten. Tois'sijaisena, jos kohta toivottavana, elementtinä tulee se, kuinka hyvin sarja on kestänyt aikaa. Kummasssakin katsantokannassa Monty Python pitää pintansa.
Jo ennen Pythonia oli ollut eritavoilla kokeellisia ja koettelevia irtiottoja perinteisen hassujen hahmojen sketsitraditiosta. Tapana kuitenkin oli, että sketsilläkin oli ne kolme kuuluisaa osaa: alku, keskikohta ja loppu. Ja loppu nimenomaan viimeisenä iskuna. Pythonit muuttivat tämän perinteen (erään versionsa mukaan siksi, että he eivät yksinkertaisesti osanneet päättää sketsejä hyvin). Monty Pythonin lentävässä sirkuksessa sketsi saattoi alkaa kesken ja se saattoi loppua kesken tai se saattoi jatkua taas joskus myöhemmin. Kaikki nykyään keinoarsenaalissa, mutta jonkun on pitänyt puskea tätä uraa kuljettavaksi.
Pythoneilla oli kahjoja hahmoja, moneen suuntaan rienausta, yllättäviä lauluja ja etäännyttävää toteamista kameralle tai kaverille kesken sketsin. He käyttivät suunnilleen kaikki kikat jo aikanaan, mitä meille nykyäänkin tarjotaan uunituoreina ja pullantuoksuisina. Yhteen oli saatu harvinaislaatuinen combo ja oli onni, että he saivat ohjelmansa läpi ja kätensä melko vapaiksi. Vaikka joukossa on vähemmän hauskoja, suorastaan pikakelausta vaativia juttuja, on joukossa paljon aivan hillitöntä materiaalia. Ja vaikka Pythonit pitävät itseään ennen kaikkea kirjoittajina, ovat he onnistuneet tuotteistamaan naamansa ja näyttelijänmetodinsa juuri passeliksi tähän. He ovat rakastettavia; paitsi tietysti jos pitää siloisesta ja sisäsiististä.
Python on nyt perinnettä, mutta he loivat ison perinteen ja jatkumon, ja he loivat ikiaikaisia yksittäisiä sketsejä ja lauluja. Tähän kannattaa ilman muuta tutustua ja tähän täytyy tutustua, jos väittää televisiosta mitään tietävänsä.
Monty Python -kollektiivi teki myös neljä elokuvaa ja live-kiertueita Amerikkaa myöten, ennen lopullista hajoamistaan ja suuntautumistaan kohti uusia haasteita. Ja niitähän on riittänyt jokaisella. Sarjan ainoa oikea näyttelijä John Cleese poistui omasta halustaan sarjasta kolmannen kauden jälkeen ja on tehnyt pitkän uran lukuisassa elokuvassa. Hänet muistetaan tietysti myös isäntänä Pitkän Jussin majatalosta/Fawlty Towers (1975-79). Graham Chapman ehti suunnitella ja toteuttaa vain muutamia projekteja ennen varhaista kuolemaansa vuonna 1989. Eric Idle on ollut todella käytetty näyttelijä lukuisissa tv- ja elokuvatuotannoissa, mutta musikaalisena ihmisenä hän on ollut luomassa myös musikaaleja kuten Spamalot (sana 'spam' on peräisin Python sketsistä, ja spammailun me kaikki tunnemme...). Idlen kynästä on peräisin Brianin elämässä/Life of Brian (1979) loppupuolen ristiinnaulitsemiskohtauksessa laulettava mahtavan kaunis ja samalla hillitön 'Always Look on the Bright Side of Life' -biisikin. Tätä kappaletta ovat varioineet monet muutkin, mutta Idle itse on tehnyt siitä myös komean version oratorioonsa Not the Messiah (He's a Very Naughty Boy). Itselläni biisi on ollut soittoäänenä jo viisi vuotta putkeen. Terry Jones on ollut myös hyvin käytetty sekä kirjoittajana että näyttelijänä Lentävän sirkuksen jälkeenkin. Michael Palin tunnetaan nykyään eritoten useista matkailuohjelmistaan, joissa hän on halkonut maapalloa eri suuntiin. Palinin musikaalinen kestohitti on 'The Lumberjack Song', mutta häntä saamme tietenkin kiittää myös kappaleesta nimeltään 'Finland, Finland, Finland'. Terry Gilliam on toiminut kirjoittajana ja ohjaajana, ja hänet muistetaan monesta suuruudenhullusta elokuvastaan. Osa on toteutunut ja osa ei. Mikään ei ole kuitenkaan toteutunut juuri ohjaajan omien visioiden mukaisesti? Gilliamin plakkarista löytyy kuitenkin yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvista Fisher King/The Fisher King (1991). Siinä on kaikkea.
YouTube on tietysti nykyajan televisio, joka sisältää kaikenlaista tauhkaa ja loistavaakin (joskin usein harmi kyllä tyyliin 'Best of' eikä suinkaan koko totuus). Sieltä voi tässä yhteydessä bongata clipin, joka on otettu Grahan Chapmanin hautajaisten televisioinnista. John Cleesen puheen (ja pidemmässä versiossa Michael Palinin sanojen) jälkeen veljet kokoontuvat surijoiden eteen ja kajauttavat yhdessä kappaleensa 'Always Look on the Bright Side of Life'. Hulvaton ja herkkä yhdistyy muistotilaisuudessa ainutlaatuisella tavalla.
Monty Pythonin lentävästä sirkuksesta on tehty hieno 6-osainen dokumentti Monty Python - totuutta hipoen/Monty Python - Almost the Truth (The Lawyer's Cut) (2009), jossa bändin jäsenet itse muistelevat ja kommentoivat tätä uransa vaihetta. Se on melkein yhtä hyvä kuin itse ohjelma.
Monty Python ja Beatles? Niin no, George Harrison on se linkki.
Announcer: And now for something completely different.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti