Punainen uhka - Allegiance

Vakoilusarja Punainen uhka/Allegiance (2015) ei ole tosiaankaan maailman paras, omaperäisin ja aukottomin trillerisarja, mutta viihdyttävä se kyllä on. Sarja on adaptaatio, sen juuret ovat israelilaisessa The Gordin Cell (2912) -sarjassa. Siinä kun alkuperäinen sarja sijoittuu Israeliin, on tämä amerikkalainen versio luonnollisesti istutettu Amerikkaan.

Punainen uhka -sarjassa seurataan eri osapuolten kiihkeää kilpajuoksua selvittää, mihin haavoittuvaan infrastruktuurin osaseen terrotistit aikovat iskeä Yhdysvalloissa. Ja tietysti, miten lopulta estää tämä isku.

Tarinassa on eri osapuolia, joita sitovat monenlaiset lojaalisuusverkostot. Eräänlaisessa keskiössä on keskiluokkainen amerikkalainen ydinperhe, joka heti kättelyssä kuitenkin paljastuu venäläisten peiteoperaatioksi. Perheen Katya-äidillä (Hope Davis) on KGB sukurasitteena, ja sille tielle hänkin on aikoinaan joutunut ja sama kohtalo on koitunut myös vanhimmalle Natalie-tyttärelle (Margarita Levieva).

Perheen isä on amerikkalaislähtöinen liikemies Mark O'Connor (Scott Cohen), joka pyrkii pitämään perheensä kasassa, mutta tarttuu tarvittaessa itsekin aseeseen. Lisäksi perheeseen kuuluu kouluikäinen Sarah-tytär (Alexandra Peters), jolla ei ole perheen todellisesta taustasta aavistustakaan.

Sarjan päähenkilö on perheen Alex-poika (tässä roolissaan erinomainen Gavin Stenhouse), nuori ja äärimmäisen lahjakas Princetonista ennätysajassa valmistunut CIA:n analysoija, joka värvätään sarjan alussa ratkomaan terroristivihjettä yhdessä FBI:n kanssa. Alex joutuu monenlaiseen eturistiriitaan ja ylimääräisiin ongelmiin, kun hänellekin paljastuu muutama episodi myöhemmin oman perheen taustan salaisuudet.

O'Connorin perhettä painostaa toiselta puolen myös Venäjän SVR, jonka kenttämiehenä toimii Victor Dobrynin (Morgan Spector). Samalla kun Victor vakoilee ja painostaa perhettä, hän heilastelee salassa myös Natalieta.

Alex yrittää ratkoa ongelmaa paljastamatta omaa perhettään ja tämän kytköksiä amerikkalaisviranomaisille. Hän joutuu antamaan vihjeitä ja samalla rajaamaan niitä. Alexin lähin esimies on Sam Luttrel (Kenneth Choi), jonka taustakytkökset joutuvat myös syyniin, koska amerikkalaistenkin puolella toimii näkyvässä asemassa oleva myyrä.

Kaikesta lahjakkuudestaan huolimatta Alex on samalla sosiaalisesti rajoittunut eksentrikko, joka pyörittelee tiukoissa tilanteissa kädessään stressipalloa. Aivot toimivat kuitenkin sherlockholmesmaisella tasolla, ja Alex kykenee näkemään asioita, joita muut eivät näe.

Aika ajoittain Punainen uhka on melkoista sekasotkua ja turhaan käsikirjoitettua tårta på tårta -juonittelua sekä moneen kertaan nähtyjä tappelu/räjähtely -actionia ynnä todella alleviivattua rautalankahuumoria ja karikatyyrimaisia hahmoja, mutta toisaalta muutamassakin sen hahmojen esittäjässä on sellaista valoa ja karismaa, että juttua jaksaa hyvinkin katsoa aina seuraavaan episodiin saakka. Se ei ole kuitenkaan itsessään erityisen ainutlaatuinen ja erottuva sarja, ja siitä johtuen katsojaluvut jäivät sen verran alhaisiksi, että että tuotanto päätettiin keskeyttää jo viiden jakson jälkeen. Visuaaliseen näyttävyyteen sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta, vaan sarja näyttää kyllä riittävän hyvältä omassa kategoriassaan. Amerikassa loput episodit laitettiin verkkoon ja tarina vietiin päätökseensä. (Yksi kausi, 13 episodia)

On vielä syytä mainita Punainen uhka -sarja arkkikonna. Terrorismin taustalla toki on isompia toimijoita, mutta itse teon tekijäksi sarjassa identifioituu muuan Oscar Christoph / Marcus Bolivar / John Phillips, jota/joita esittää kerrassaan lyömättömällä tyylillään Giancarlo Esposito. Samanlaisen hymyilevän symppiksen ja hyytävän rikollisen ristisiitoksen hän teki tietysti myös Breaking Bad -sarjassa.

Kertakäyttöistä ilman muuta mutta viihdyttävää.