Avaruusasema Alfa - Space: 1999

Nuorempana scifi-genre sekä osui että upposi. Nykyisessä mediatulvassa tämä lajityyppi on vain pieni pilke katsoja silmäkulmassa, mutta joitakin vuosia sitten -kaikkinaisen tarjonnan ollessa oleellisesti kapeampaa ja sävyttömämpää- olivat populaarikulttuurinkin edustajat nin harvassa, että pienintäkin pilkahdusta piti palvoa. Jos scifiä käsiin sattui, ne tutkittiin tavallista tarkemmin ja niiden merkitys oli itseisarvoisesti voimakkaampi.

Esimerkiksi Kirjayhtymä julkaisi 1970-luvulla Science fiction -sarjaa, jossa kirjailijaniminä oli muiden muassa Ray Bradbury, Arthur C. Clarke, Stanislaw Lem, Robert A. Heinlein, H.G. Wells ja John Wyndham. Sarja sidottiin yhtenäiseksi vaikka itse kirjat olivatkin epätasaisia. WSOY:llä oli samalla vuosikymmenellä myös oma Sci-fi -sarjansa, jossa kirjailijanniminä oli Isaac Asimov, Frederik Pohl, C. M. Kornbluth, Fred Hoyle, Geoffrey Hoyle, Robert Sheckley, Gérard Klein, Alfred Bester, Arkadi & Boris Strugatski ja Jules Verne. Myös tällä sarjalla oli yhtenäinen ulkoasu, sisällöllisistä tyylisuunnista riippumatta. Myös Otavalla ilmestyi Kolmen tähden sarjassaan mm. Ray Bradburya.

1960-luvun Star Trekin sekä Matkalla avaruuteen -sarjojen jälkeen oli kotoisissa televisioissa melko hiljaista tällä saralla. Valkokangaselokuvanakin tunnettu Apinoiden planeetta -tv-sarja nähtiin 70-luvun puolivälissä, ja seuraava tulija taisikin olla englantilainen Avaruusasema Alfa/Space: 1999 (1975-77) -sarja vuonna 1976. Sarjan luojina toimivat Gerry ja Sylvia Anderson, jotka olivat puuhailleet tätä aiemminkin scifin kimpussa tehdessään Myrskylinnut-sarjaansa. Tiukimmat puristit eivät ehkä laske sitä scifin kovimpaan ytimeen, mutta kyllä se vain mainio sarja aikanaan oli.

Avaruusasema Alfa tehtiin kuitenkin hieman vakavammalla pohjalla ja naamalla kuin Myrskylinnut. Alkuperäisen nimensä mukaisesti se alkaa vuodesta 1999 (silloin siis kaukaisessa tulevaisuudessa ollut vuosiluku!), jolloin ihmiskunnalla on kiinteä avaruusasema Kuussa. Huonoksi onneksi Kuuhun varastoitu ydinjäte räjähtää ja sinkoaa kuun pois kiertoradaltaan ja Maan vetovoimasta. Kuu ja avaruusasema lähtevät holtittomalle matkalle kohti avaruutta.

Avaruusasema Alfan visuaalinen ilme ja ilmaisu tuovat paikoin mieleen Stanley Kubrickin mestariteoksen 2001: Avaruusseikkailu (1968), jonka Kubrick kirjoitti yhdessä Arthur C. Clarken kanssa. Tosin, vaikka Avaruusasema Alfa oli aikansa kallein brittituotanto, jää se tietenkin jäljessään kauas elokuvan taakse. Alfaa tehtiin kuitenkin pieteetillä ja pääsääntöisesti käsityönä. Tietokone-efektejä ei tunnettu, eikä blue screeniäkään paljon käytetty, vaan alusten pienoismallit seilasivat mustataustaisessa avaruudessa. Erikoistehosteväki saikin sarjan päätyttyä töitä seuraavaksi Ridley Scottin tulevan klassikon Alienin (1979) parissa.

Avaruusasema matkaa yhdessä Kuun kanssa pois aurinkokunnastamme, ja tällä loputtomalla reissullaan maan väki kohtaa muita kulttuureita, ja tekee mystisiä pohdiskeluja olevaisesta. Kvasifilosofoinniksikin sitä voi kuvata. Etenkin toisella kaudella tarinat muuttuivat enemmän seikkailullisiksi tähtäimenään houkuttelevat Amerikan markkinat. Imua ei kuitenkaan riittänyt, vaan huolimatta kolmannen kauden suunnitelmista sarjaa tehtiin vain kaksi kautta (48 episodia).

Sarjan tähdiksi oli värvätty jo Vaarallisessa tehtävässä näytelleet tosielämän aviopari Martin Landau ja Barbara Bain. Landau esitti avaruusaseman komentajaa John Koenigia ja Bain sairaalaosaston johtajaa Helena Russellia. Rooleihin harkittiin myös brittinäyttelijöitä, mutta tässäkin toivo Atlantin takaisesta suosiosta vei voiton.

Molemmilla kausilla mukana seilasi pääpilottina kolmas perämies Alan Carter (Nick Tate) sekä datavelhona Sandra Benes (Zienia Merton). Myös tohtori Bob Mathiasta (Anton Phillips) nähtiin molemmilla kausilla mutta ei aivan joka episodissa.

Ykköskauden vakiokasvo tieteellinen neuvonantaja professori Victor Bergman (Barry Morse) heivattiin toisella kaudella yli laidan. Toisella kaudella tiedeasioita hoiti muukalaisalkuperää edustava Maya (Catherine Schell).

Myös miehistön puvustus koki tuotantokausien välillä muodonmuutoksen, kun kosmiset räätälit ompelivat uudet univormut entisten unisexpohjaisten Moon City -asujen tilalle. Saatiin lisää värejä, kauluksia ja merkkejä. Myös itse aluksessa oli välissä tehty remppaa seiniin sekä astetta futuristisempään välineistöön.

Muutama mielenkiintoinen vierailijakin sarjassa nähtiin. Esimerkiksi Christopher Lee, Joan Collins, Peter Cushing ja Ian McShane pyörähtivät aluksen kyydissä. Catherine Schell teki ykköskaudella eri vierailuroolin kuin, mihin hänet sitten castattiin toiselle kaudelle vakinaiseksi.

Ohjelmaa myytiin lukuisiin maihin, myös meille Pohjoismaihin mutta myös kaikkiin muihin maanosiin. Sarja kääntyi myös muihin formaatteihin: leluiksi, kirjoiksi, sarjakuviksi sekä äänitteiksikin. Pari vuotta sitten ilmoitettiin, että kehittelyyn on otettu sarjalle vihdoin myös jatkoa työnimellä Space: 2099.

John Koenig: We're all aliens, until we get to know one another.