Broadchurch

Brittiläisellä dekkarilla on pitkät perinteet kirjallisuudessa, mutta pitkät ne alkavat olla myös tv:n puolella. Näännyttävä rivi pistokeikkoja ja originelleja komisaarioita on marssitettu vuosien varrella miedänkin ruutujemme haipuvaan kumotukseen.

Ja silti on yhä vieläkin mahdollisuus koukuttua ja ihastua siihen. Broadchurch (2013) iskee puskan takaa. On vaikea sanoa, onko sarjassa mitään yksittäistä tekijää, joka nimenomaan ottaa katsojasta sen tukevan niskaotteen; ei siinä kovin monta omaperäistä ideaa ole, ja silti se toimii erinomaisesti osiensa summana. Taas kerran ne olivat itseisarvoaan enemmän.

Kyse on pienen, suljetun yhteisön ruumiinavauksesta. Broadchurch-nimisellä tuppukylällä tapahtuu yllättävä nuoren Danny-pojan surma, ja heti ensimmäisessä episodissa katsojalle annetaan useampikin käypänen syyllisehdokas veikattavaksi. Osa ilmeisempia ja osa erilaisia oivalluksia vaativia.

Surmaa ryhtyvät setvimään kylän oma poliisi Ellie Miller (Olivia Colman) ja ulkopuolelta tuleva etsivä Alec Hardy (David Tennant). Miller joutuu heti kättelyssä nielemään pettymyksensä, kun toivotun ylennyksen on saanutkin ulkopuolinen Hardy. Miller itse on monin kytköksin täysillä kiinni omassa yhteisössään, kun taas Hardy täysin outsiderina pystyy olemaan kriittisempi kyläläisiä kohtaan.

Hardy on varsin tunnekylmä ja sosiaalisesti toimintakyvytön mies, jolle on sälytetty lisäksi niin vanha epäonnistuminen lapsimurhaan syyllisen käpälälautaan saamisessa kuin myös töitä haittaavia rytmihäiriöitä sydämeen. David Tennant tekee Hardysta peräti mainion tapauksen, josta ei oikein tiedä, miten tyyppiin pitäisi suhtautua.

Olivia Colman puolestaan on napakymppi valinta Millerin kivaan rooliin. Hän saa elää täysskaalalla ollen vuorollaan lämmin, sarkastinen, murheellinen ja lopulta raivoisakin täysnainen. Colman artikuloi sekä repliikeillään että ilmeillään briljantisti.

Koko kylän castaus on ylipäätään hyvissä käsissä vähäisimpiäkin rooleja myöten. Nämä ihmiset ehtivät saada luonnetta, heihin uskoo.

Tarinan ratkaisu on varsin looginen, joskin tapa, millä sinne päästään on hieman heikko, mutta se ei sinänsä haittaa, sillä sarjan ensimmäisellä kaudella on hyvä tarinankaari. Dekkareissa on sinänsä paradoksaalista ajanhukkaa veikata syyllistä, koska käsikirjoittaja on kuitenkin jumala. Hän sirottelee vihjeitä, oikeita ja hämääviä, ja hän voi silti päättää syyllisen mielivaltaisesti. Nämä pitää vain katsoa loppuun.

Sarjan on luonut Chris Chibnall, joka on kirjoittanut ja tuottanut britti-teeveelle muun muassa Doctor Who -sarjaa ja sen spin-offia Torchwoodia. Doctor Whosta tuomisena on ainakin nimiosaa vuosia esittänyt David Tennant. Olivia Colmania ja Tennantia puolestaa yhdistää mukava Olympiaseikkailu-sarja, jossa molemmat olivat mukana.

Hyvän miehityksen lisäksi sarjan tunnelmaa luovat oudot rajaukset, leikkaukset ja sumeat kuvakulmat. Kakun kuorruttaa vielä sarjan musiikki, joka on kreditoitu islantilaiselle Ólafur Arnaldsille.

Broadchurch olisi ollut tällaisenaan mainio paketti: yksi kausi ja kahdeksan epsiodia, mutta viimeisen osan lopussa kuvaan ilmestyy planssi: "Broadchurch Will Return". Hyvin bondmaista. No, toinen kausi on tehty, ja siinä -järkevää kyllä- ei kehitetä uutta tapausta tutkittavaksi, vaan auotaan kahta vanhaa. Toinen juuri tämän ykköskauden juttu, joka yllättäin mutkistuu ja toinen se Alec Hardya piinannut vanha epäonnistuminen. Kahdeksan uutta jaksoa tähän.