Tom Selleckin ura on yksi osoitus elokuvamaailman oikullisuudesta ja sattumanvaraisuudesta. Selleck oli piipahtanut pienissä sivurooleissa elokuvan puolella, mutta muuten juuttunut tv-sarjojen kertakäyttömieheksi. Sitten tärähti: Selleck kiinnitettiin nimiosaan Magnum/Magnum P.I. (1980-88) -sarjaan. Samoihin aikoihin Selleck sai toisenkin tarjouksen: myös pääosan ensimmäiseen Indiana Jones -elokuvaan. Pohdinnan jälkeen hän päätti pitää kiinni alkuperäisestä sitoumuksestaan, ja niinpä Indyn rooli meni nuorelle Harrison Fordille. Kuinka ollakaan, käsikirjoittajat menivät lakkoon, ja Magnum jäi heti telakalle puoleksi vuodeksi, jona aikana Selleck olisi ehtinyt mainiosti heittää myös Jones-keikan...
Spekuloiminen on aina hauskaa jos kohta hyödytöntä: millaiseksi Jones-sarja olisi muodostunut Selleckin kipparoimana (vai olisiko mitään sarjaa edes tullut?), ja mitä olisi tapahtunut Magnumille toisissa käsissä?
Nyt ne nimittäin olivat hyvissä käsissä!
Magnum alkoi vetää heti pilotista lähtien. Tom Selleck näyttelee tässä mainiossa sarjassa yksityisetsivä Thomas Magnumia, joka työskentelee eksoottisella Hawaijilla. Hän asuu hulppeasti komeassa talossa, jonka omistaja on kirjailija Robin Masters. Mastersia emme näe sarjassa koskaan, mutta hänen äänensä kuulemme pari kertaa ja samalla kuulemme eräänlaista elokuvahistorian siipien havinaa: ääninäyttelijänä on ei enempää eikä vähempää kuin itse Orson Welles! Toki jo uransa ehtoopuolella vain keikkaa heittämässä, mutta silti. (Ja yhden kerran äänen tekee Red Crandall Wellesin jo kuoltua.)
Eräänlaista kissa ja hiiri -leikkiä Magnum leikkii huoneistonsa taloudenhoitajan, Jonathan Quayle Higgins III:nnen kanssa. Myös Higginsin rooli on hyvissä käsissä; häntä näyttelee John Hillerman peräti säntilliseen tapaan. Higginsin hahmo on kirjoitettu brittiläiseksi ex-upseeriksi, ja sarjan edetessä Magnum alkaa epäillä hänen olevan itse asiassa koskaan näkymätön Robin Masters. Magnum ja Higgins ovat jatkuvassa kahnauksessa keskenään, koska Higgins pitää itseään hyvän käytöksen perikuvana ja järjen äänenä. Toki sarjan jatkuessa myös heidän keskinäinen suhteensa muuttuu ymmärtäväisemmäksi. Kumpikin näyttelijä voitti roolistaan kertaalleen myös Emmy-pystin.
Tämän kaksikon rinnalla sarjassa on myös pari muuta vakiokasvoa: helikopterilentäjä Theodore T.C. Calvin (Roger E. Mosley) sekä baarinpitäjä Rick Wright (Larry Manetti).
Magnum elää varsinaista laatuelämää: herrastelee majapaikassaan, ajaa hienolla autolla ja tekee keikkaa oman mielensä mukaan. Magnumin tavaramerkeiksi muodostuivat muhkeat viikset ja Hawaiji-paidat, ja katsojat pitivät näkemästään, Amerikassa sarja pysyi kahdenkympin sakissa viisi kautta, ja meillekin se tuli jo vuonna 1982 ruutuihin.
Sarjan erikoisia tehokeinoja olivat kertojanääni ja tapa katsoa suoraan kameraan merkitsevästi kuin kommentoiden. Eräänlainen erikoisuus on toki seitsemännen kauden päätös, kun Magnum käy kohti kuolemaa. Sarjan fanit saivat kuitenkin tuottajan taipumaan vielä yhteen kauteen ja niinpä Magnum heräsi vielä henkiin.
Sarjassa nähtiin muitakin toistuvia hahmoja, mutta perinteinen vieraslista on myös varsin mielenkiintoinen. Muun muassa Dennis Weaver, Ernest Borgnine, James Doohan, Ted Danson, Scatman Crothers, Angela Lansbury (Murhasta tuli totta -roolissaan), June Lockhart, Ian McShane, Judge Reinhold, Mimi Rogers, Cesar Romero, Frank Sinatra, Sharon Stone, David Hemmings...
Sarjaa tehtiin kahdeksan kautta (162 episodia).
Jonathan Quayle Higgins III: Oh, my God, Magnum!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti