Siinä kun Napoleon Solo (Man from U.N.C.L.E.) oli selkeimmin suora sovellus James Bond -elokuvista salaisten agenttien tv-maailmaan, syntyi samoihin aikoihin hieman toisille urille kurkottanut sarja samaisesta lähteestä kuitenkin ammentaen. Salainen agenti 86 (Get Smart) löi agenttitouhut läskiksi. Se satirisoi surutta salaisten asiamiesten kliseitä ja tuli siinä samassa synnyttäneeksi myös itse kliseitä. Tätä samaa perinnettä voisi katsoa Austin Powes -elokuvien jatkaneen hieman toisella laidalla.
Maxwell Smartin synnytti duo Mel Brooks ja Buck Henry. Henry on toiminut lähinnä käsikirjoittajana, mutta on myös ohjannut ja näytellyt (viime aikoina esimerkiksi vieraillut 30 Rock -sarjassa Liz Lemonin isänä). Mel Brooks taas ei komedian ja parodian ystäville esittelyjä kaipaa, hänen filmografiansa puhuu puolestaan. Sarjan syntyä Brooks on kuvannut itse näin:
"I was sick of looking at all those nice sensible situation comedies. They were such distortions of life...I wanted to do a crazy, unreal comic-strip kind of thing about something besides a family. No one had ever done a show about an idiot before. I decided to be the first."
Perhekomedioista pois siis, kohti kahjoutta. Tällainen huumori puolestaan jakaa katsojat. Joku pitää tällaisen töllöttämistä idioottimaisena ajantuhlauksena ja joku virkistyy. Makuasioista voi vain kiistellä. Sarja alkoi vuonna 1965 ja sen pääosaan, salaiseksi agentti numero 86:ksi, palkattiin Don Adams, jota tämä rooli epäilemättä leimasi lopun ikää. Adams esitti Maxwell Smart -nimistä toheloa agenttia, joka kuin ihmeen kaupalla onnistuu pelastamaan maailman yhä uudelleen ja uudelleen. Rinnalleen hän saa työparin, agentti 99:n (Barbara Feldon), joka seuraa välillä ihmetellen Maxin touhuilua ja tuo mukaan järjen ääntä. Myöhemmin työtoveruus syvenee. Molemmat työskentelevät CONTROL-järjestön alaisuudessa, jota johtaa äkkipikainen Pomo (Edward Platt). Muita agentteja nähdään harvakseltaan. Agentti 13 (Dave Ketchum) muistetaan hänen kyvystään naamioitua eri laitteiden sisään.
Vastapuolen muodostaa rikollisjärjestö KAOS, jonka jäsenet jäävät sarjassa väkisinkin CONTROLin porukan varjoon, vaikka ovatkin juonen kannalta välttämättömiä. Conrad Siegfried (Bernie Kopell) on jonkinlainen Maxin arkkivihollinen. Isomman roolin ottavatkin Bond-leffojen innoittamana kehitellyt vimpaimet. Eturivissä tulee tietenkin kenkäpuhelin (aika ennen kännyköitä!), joka oli sananmukaisesti Maxin kenkä, jonka hän tuon tuostakin otti jalastaan ja nosti korvalle. Puhelimella pystyi tarvittaessa myös ampumaan, jos valitsi numeron 117. Paljon riemua revittiin myös katosta laskettavasta äänieriöstä ('Cone of Silence'), jonka sisällä kukaan ei kuullut mitään.
Kausia tehtiin viisi vuoteen 1970 saakka (138 jaksoa). Vuonna 1995 käynnisteltiin myös uutta Get Smart -televisiosarjaa, jossa Adamsin näyttelemä Max oli kohonnut CONTROLin pomoksi ja hänen sekä agentti 99:n poika oli uusi agentti. Sarja jäi vain 7 episodin mittaiseksi; vitsi oli väljähtynyt. Smartista on tehty neljä pitkää elokuvaa, joissa oli aluksi Don Adams, mutta tuoreempana agentti 86:na on kohdettaan häpäisemättä tunaroinut Steve Carell.
Alkuperäisen sarjan vieraslista on varsin kattava kattaus alan nimiä: Milton Berle, Johnny Carson, Farley Granger, Vincent Price, Cesar Romero, Ernest Borgnine, Tom Bosley, Robert Culp (tuolloin pinnalla omalla vastavuoroisella Minä vakooja/I Spy -sarjalla), Bob Hope, Leonard Nimoy, Victor Buono tai James Caan... Ohjelman kokonaisilmeen vuoksi jälleen kerran sekä tunnari (Irving Szathmary) että alkutekstit yleensä ansaitsevat erikoishuomion.
Maxwell Smart: Missed it by that much.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti