Kova laki - Law & Order

Jos televisiosarja jatkuu keskeytyksettä kaksikymmentä vuotta, ei se voi olla kokonaan huono. Toisaalta; jos ohjelma jatkuu kaksikymmentä vuotta, ei se voi olla enää myöskään sama sarja kuin alkaessaan. Kova laki (Law & Order) kuuluu juuri tähän järkälemäiseen top three -ryhmään. Samassa sarjassa painivat Amerikassa vain Gunsmoke ja Simpsonit -sarjat.

Dick Wolf loi ideansa jo vuonna 1988, mutta sai sen tuotantoon vasta vuonna 1990. Sen jälkeen sarjaa tehtiinkin yhtä soittoa vuoteen 2010 yhteensä 456 jaksoa. Tällaisen sarjan arviointi on tietysti aivan mahdotonta, koska kilpailu, estetiikkamittarit ja maailma ylipäänsä ovat ympärillä muuttuneet tuona aikana. Kummasti sarja kuitenkin kestää katsomisen tarttuu mihin kauteen hyvänsä. Näyttelijät ovat tärkeitä, mutta enemmän kyse tässä on ohjelman yleisemmästä formaatista, sillä roolit ovat vaihtuneet useasti kausien lisääntyessä.

Formaatti onkin nerokas. Televisiossa sekä poliisi- että lakisarjat ovat peruskauraa, ja tässä ne yhdistyvät. Puolet ohjelma-ajasta käytetään rikoksen (yleensä murhan) selvittämiseen ja toinen puoli sitten tapauksen etenemiseen oikeuslaitoksen rattaissa. Yhteistyötäkin tehdään aika ajoin, mutta pääjako on tämä. Toinen oivallus on liittynyt tapahtumapaikkoihin, sillä sarjaa on kuvattu varsin pitkälle autenttisilla paikoilla New Yorkissa. Kaupungin annetaan näkyä lähes dokumentariseen tyyliin. Poliisin murharyhmän tehtyä omat selvittelynsä siirtyy juttu Manhattanin piirisyyttäjän toimistoon. Kolmas hyvä oivallus on ollut se, että jutut pohjautuvat usein oikeisiin, hiljattain esillä olleisin tapauksiin.

Ihmeen paljon ehditään kunkin jakson kuluessa, koska yleensä aluksi ei ole hajuakaan oikeasta syyllisestä ja silti edetään oikeuden päätökseen saakka (tämä päätöskään ei mene aina niin kuin Strömsössä, vaan se voi olla tuomitseva tai vapauttava, ankara tai lievä ja oikea tai väärä). Tähän taloudelliseen ajankäyttöön on päästy sillä, että roolihenkilöillä ei ole juurikaan henkilökohtaista elämää; siihen ei haaskata ohjelma-aikaa, vaan pääpaino on tapauksen selvittelyllä.

Ohjelman värimaailma, kuvaustyyli ja näyttelijätyö aikaansaavat tunteen realistisesta ohjelmasta. Väliplanssit tapahtumapaikoista ja kellonajoista (sekä klassinen dang DANG/chung CHUNG -äänivälike) kuuluvat sarjan ilmeeseen ja tuntuvat linkittävän sen todellisuuteen. Oleellinen osa, jälleen kerran, on myös sarjan tunnari, alan marinoidun veteraanin Mike Postin kynäilemä teema.

Jokaisella katsojalla on ehkä lempicasting, mutta sarjan läpi on vaeltanut sellainen leegio näyttelijöitä, että tässä tapauksessa edes välttävän listan tekeminen on kyseenalaista. Pisimpään sarjassa kuitenkin pysyivät esimerkiksi S. Epatha Merkerson (391 episodia), Sam Waterston (368), Jerry Orbach (274; Orbachiin monet tämän sarjan kiteyttävät), Steven Hill (230), Jesse L. Martin (198), Leslie Hendrix (142), Fred Dalton Thompson (116), Chris Noth (111) ja Benjamin Bratt (95). Muiltakin foorumeilta tuttuja ovat myös vakionaamoina nähdyt Jeremy Sisto, Dianne Wiest, J.K. Simmons, Paul Sorvino tai George Dzundza.

Kova laki tuotti myös omaan universumiinsa spin-off -sarjoja, ensimmäisenä Kova laki: Erikoisyksikkö/Law & Order: Special Victims Unit vuonna 1999. Sarja teki sikäli myös historiaa, että se oli ensimmäinen amerikkalainen sarja, joka sovitettiin Britanniaan (Kova Laki: Lontoo/Law & Order: UK).

"In the criminal justice system, the people are represented by two separate yet equally important groups: the police, who investigate crime; and the district attorneys, who prosecute the offenders. These are their stories."