Dexter

Jos tämän sarjan idea tiivistetään aivan ytimeensä, niin kysehän on sarjasta, jossa poliisin motivoitunut ja skarppi veriroisketutkija tutkii tiimissään murhia ja tappaa samaan aikaan vapaa-ajallaan omaan laskuunsa rikollisia. Ei maailman lennokkain idea? Eikä ainakaan kanna vuodesta toiseen? Vai onko kyseessä jonkinlainen omituinen ikiliikkuja?

Monessa sarjassa hyvä hahmogalleria ja usein nimenomaan värikkäät ja eksentriset sivuhenkilöt pelastavat paljon silloin, kun itse tarina tallustelee tuttuja uriaan, mutta tämä sarja lepää kyllä ehdottomasti ja nimenomaan pääosanesittäjänsä harteilla. Kysessä on sarjan nimihenkilön nimellä kastettu Dexter/Dexter (2006-13). Tätä tunnekylmää, psykopaatiksi aluksi luokiteltua sarjamurhaaja Dexter Morgania esittää hyytävän hyvin Michael C. Hall, joka teki tyystin toisenlaisen homoroolin sinänsä myöskin erinomaisessa Mullan alla -sarjassa (Six Feet Under).

Sarjan nimihahmo perustuu Jeff Lindsayn alkuperäisromaaniin, mutta juonenkäänteet ovat lähteneet ensimmäisen kauden jälkeen elämään koko lailla omaa elämäänsä, mikä ei ole tässä tapauksessa kuitenkaan välttämättä huono juttu. Sarjaa tehtiin lopulta kaikkiaan kahdeksan tuotantokautta (96 episodia).

Sarja asettaa katsojansa tietysti heti ison moraalisen ongelman eteen: miten suhtautua sankariin, joka tappaa. Saman kysymyksen kanssa ovat yhtä lailla joutuneet painiskelemaan käsikirjoittajatkin. Miten myydä omalla moraalillaan hyväätarkoittava sarjamurhaaja katsojalle hyväksytyksi hahmoksi, kun tämä kuitenkin tappaa uhrinsa kylmäverisesti vailla pienintäkään epäröintiä?

Lähtökohtaisesti selitys on se, että Dexter toimittaa pois päiviltä sellaisia iljettävien rikosten tekijöitä, jotka muutoin pääsisivät lain kourista kuin koira veräjästä ilman rangaistusta. Paradoksi syntyy siitä, että niin pääsee Dexterkin tarkkaan kalkyloimista murhistaan ja tapoistaan. Millä perusteella Dexter itse saa siis selvitä ilman rangaistusta? Vai saako hän?

Dexterin oma, ristiriitainen hahmo ja hänen tavaramerkkinsä, ironinen ja moniulotteinen voice over -äänensä kantaa ohjelmaa hyvin ja pitää paketin kasassa vuodesta toiseen. Michael C. Hall tekee huipputaitavan roolisuorituksen monen eri maailman välillä tasapainoilevasta sarjamurhaajastaan. Pelkästään Dexterin varassa ei sarjassa kuitenkaan olla, vaan muissakin rooleissa on kiinnostavia hahmoja, mutta koska heille ei anneta ruutuaikaa Dexterin veroisesti, he jäävät persoonina jossakin määrin yksiulotteisiksi. Kuitenkin vuosien varrella nämä vakiosivuosahahmot saavat yhä enemmän lihaa luidensa ympärille ja viimeisellä tuotantokaudella nähdään useiden näyttelijöiden toimesta kerrassaan taitavaa, monipuolista ja nyanssirikasta näyttelemistä. Paperihahmot ovat kasvaneet ihmisiksi.

Dexterin siviilissä epävarmaa siskoa Debra Morgania esittää Jennifer Carpenter. Debra ajautuu sarjan edetessä surkeasta suhteesta aina vain uuteen surkeaan suhteeseen, mutta hän pitää tavaramerkkinään johdonmukaisesti rivoa kielenkäyttöään, vaikka ei muuten olekaan varsinaisesti räväkkä hahmo. Alussa Debin rooli on suhteellisen pieni, mutta se kasvaa huomattavan merkitykselliseksi sesonkien kertyessä.

Dexterin pimeästä matkustajasta autuaan tietämätöntä tyttöystävää/vaimoa/edesmennyttä puolisoa Rita Bennettiä esittää mainiosti aurinkoinen Julie Benz, joka uhrataan tarina-alttarille jo sarjan puolivälissä. Miamin poliisiasemalta löytyy hyviä tyyppejä, kuten etsivä Angel Batista (David Zayas), joka imeytyy aikamoiseen urakiertoon sekä omalaatuinen rikostekninen tutkija Vince Masuka (C.S. Lee). Masuka tuo sarjaan tarpeellista huumoria ja lopulta tunteitakin. Murharyhmää johtaa kovin kourin Maria LaGuerta (Lauren Vélez, muistetaan myös Kylmä rinki -sarjasta), joka joutuu tuon tuostakin moraalisiin ja käytännöllisiin ristiriitoihin sekä alaistensa että pomojensa kanssa poliittisesti korrektien päätösten tekemisen suhteen.

Tärkeässä roolissa pitkin sarjaa on myös Dexterin kasvatti-isä Harry Morgan (James Remar), joka aikoinaan löysi Dexterin verilammikoiden keskeltä ja havaitsi tämän murhaavat taipumukset sekä opetti hänelle tappokoodin ytimen. Harry on jo edesmennyt, mutta esiintyy toistuvasti sekä takaumissa että erityisesti sparraamassa Dexteriä nykyisyyden kiperissä käänteissä. Eräänlaista sukupolvien kirousta tai jatkumoa Dexter pohtii saadessaan Ritan kanssa yhteisen lapsen, näppärästi nimetyn Harrisonin (Luke Andrew Kruntchev, Evan George Kruntchev sekä viimeisellä kaudella Jadon Wells). Miten kasvattaa hirviön lapsi? Vaimonsa kuoltua joutuu Dexter myös ottamaan vastuuta Ritan edellisen liiton aikana saamista lapsista Astorista (Christina Robinson) ja Codysta (Daniel Goldman ja Preston Bailey).

Jokaisella sesongilla Dexterillä on yksi isompi vastapeluri, joko tutkijoiden tai väkivallantekijöiden puolella. Jahti kiertyy usein heidän ympärilleen. Näitä nemesiksiä on vuosien varrella esittänyt useampikin tunnettu näyttelijä, kuten Keith Carradine, Jimmy Smits (L.A. Law, NYPD Blue), John Lithgow (Kolmas kivi auringosta), Peter Weller (alkuperäinen Robocop) tai Jonny Lee Miller (ennen siirtymistään nimiosaan New Yorkin neropattina  sarjassa Holmes NYC).

Dexterin tasapainoillessa kahden toimensa välillä, on paljastumisen uhka aina läsnä ja sillä vaaralla käsikirjoitukset pelaavatkin tiuhaan. Välillä käy jopa niin, että Dexterin synkkä salaisuus paljastuu. Usein se johtaa uteliaan nuuskunenän kuolemaan, mutta vitoskaudella kirjoittajat leikittelivät mahdollisuudella, että Dexter löytäisi itselleen todellisen sielunkumppanin, jonka kanssa jakaa sekä kostonsa että elämänsä. Dexter ehtii ihastua ja jakaa tietotaitoaan Lumen Ann Piercen (Julia Stiles) kanssa, ja yhdessä he hoitelevat raiskaajaringin pois päiviltä, mutta tämäkään näennäinenauvo ei kestä lopulta yhtä kautta pitempään Dexterin suureksi suruksi.

Dexter tutustuu myös suloiseen myrkynkeittäjään, Hannah McKay'hin (Yvonne Strahovski), jonka kanssa suhde näyttäisi etenevän jopa siihen pisteeseen, että Dexter alkaa jo haaveksia asettumisesta aloilleen jonnekin kauas Miamista.

Pelaaminen Dexterin paljastumisen ja täpärien pelastusten kanssa kävisi ajan mittaan yksitoikkoiseksi, jollei sitä osattaisi varioida taitavasti, ja ellei se myös johtaisi johonkin uuteen. Useammallekin sarjan henkilöistä herää Dexterin suhteen epäilyksiä, mutta viimein jutulla pelataan Debran kanssa. Mikä on lopulta Dexterin ja Debran kohtalonyhteys? Miten lapsuus ja aikuisuus kietoutuvat toisiinsa? Mitä on lojaalisuus ja mikä lojaalisuuden hinta? Mihin asti lapsuuden linkki ja sisarrakkaus voi venyä?

Viitoskauden päätteessä Debra seisoo varmistamaton ase kädessä ja vain muoviverhon erottamana juuri veristä veistä pyyhkivästä Dexteristä, mutta hän antaa tämän mennä (tietämättä kuka on kysessä). Seuraavan kauden lopussa Dexterin toinen todellisuus vihdoin paljastuu Debralle, ja tätä dilemmaa setvitään seiskakaudella. Tämän kauden päätöksessä Debran pitää valita puolensa erilaisten lojaalisuuksien vyyhdestä: Debin pitää valita Dexterin ja LaGuertan välillä. Vaikka asetelma on hieman keinotekoinen (etenkin käsikirjoittamisen tasolla), on lopputulos vääjäämätön tarinankaaren kannalta - tietenkin. Seiskakauden päätös on jonkinlainen antikliimaksi kuitenkin ja koko sesongista jää muutenkin tarpeettoman rahastuksen maku: sekä tekijät että katsojat haluavat pitää suosikistaan kiinni, vaikka tarina ei enää annakaan mitään uutta kulmaa katsottavaksi. Armeliaampaa olisi jälkikäteen arvioituna ollut asettaa seiskakauden tuotanto Dexterin tappohuoneen pöydälle ja siirtyä suoraan kasikauteen. Tämä ongelma ei ole pelkästään Dexterin, vaan se koskee montaa muutakin ns. laatusarjaa, joita venytettään turhan pitkään sekä katsojien että tekijöiden luonnollisesta toiveesta ja tarpeesta johtuen. Parin kauden tiivistäminen ja napakoittaminen olisi tehnyt historian perspektiivistä katsottuna sarjalle ehdottoman hyvää. Niin paljon kuin sen maailmaa rakastammekin...

Viimeisellä kaudella sarja tähtää kohti odotettua huippuaan: miten Dexterin lopulta käy. Tässäkin kohtaa kirjoittajat  ovat halunneet leikitellä ja johtaa katsojia harhaan sekä suhteessa Dexteriin että suhteessa lopulta oikeutettuun moraaliseen loppuun.Mukaan tuodaan vanhoja tuttuja sekä elävinä että takaumina ja Dexterin omat suunnitelmat ehtivät muuttua moneen kertaan. Dexter tapaa ensi kertaa myös henkisen äitinsä, tappokoodin käsikirjoittajan, tohtori Evelyn Vogelin (Charlotte Rampling) ja vielä kerran uuden vertaisensa Oliver Saxonin (Darri Ingolfsson), jonka kanssa peilata minuuttaan.

Käsikirjoitus on laadittu kautta kausien päähenkilö Dexteriä silmällä pitäen, ja hänelle kirjoitetaan koko ajan hyviä kohtauksia. Jopa niin hyviä, että sivutarinoiden ja rikostutkinan muu johdonmukaisuus välillä kärsii huomattavista epäloogisuuksista ja aukoista, kun mutkia oiotaan Dexterin eteen, ja jätetään kylmästi huomiotta muita langanpätkiä. Toisaalta - tämän ohjelman nimi on Dexter.

Sarjan päätösepisodi on tietysti tärkeä ja käsikirjoitustiimi on päätynyt symbolisen myrsyn tuloon Miamin alueelle. Dexter hyvästelee viimeisen vainajan, tällä kertaa valkoiseen käärityn ja pudottaa sen mereen. Hän tekee elämästään ja karmastaan omat johtopäätöksensä, viskaa puhelimensa mereen ja lähtee ajamaan kohti myrskynsilmää. Tähänkään tekijät eivät ole malttaneet lopettaa, vaan alleviivaavat ratkaisua pienellä tukkirekkajälkikirjoituksella.

Dexter Morgan: Harry and Dorris Morgan did a wonderful job raising me. But they're both dead now. I didn't kill them, honest.