Science fictionilla on pitkät juuret. Ihmismieltä on kiinnostanut meiltä näkymättömät maailmat, innovaatioiden kehitys sekä tulevaisuuden yhteiskunnatkin. Jos ei halua vetää juuria suorastaan Utopia-kirjaan (Thomas More, 1516) tai Gulliverin retket -tarinakokoelmaan (Jonathan Swift, 1726), niin ainakin 1800-luvulla alkoi kirjallisuuden piirissä kuitenkin ilmestyä selkeästi tämän nykyisenkin perinteen virrassa uivia teoksia. Mary Shelleyn Frankenstein (1818) edustaa lajia varsin tyylipuhtaasti, mutta todellinen visionääri oli tietenkin Jules Verne, joka loi mielikuvituksellisia mutta yllättävänkin tarkkoja kuvauksia kuten kaksiosaisen kirjansa Maasta Kuuhun (1865) ja Kuun ympäri (1870) tai Kapteeni Nemon (1870) sukellusveneineen. Puristisinkin scifi-fani pitää taatusti H.G. Wellsiä lajityypin kivijalkana esimerkiksi teosten Aikakone (1895) ja Maailmojen sota (1898) myötä. Scifi ei ole koskaan ollut varsinaista valtavirtaa, mutta se eli kioskikirjallisuutena läpi vuosikymmenten. Sieltä sitten on ponkaissut isompaankin tietoisuuteen ja ansaittuun kirjalliseen arvostukseen nimiä kuten Isaac Asimov ja Arthur C. Clarke, jotka aloittivat 1940- ja 50-luvulla. Sittemmin lajityyppi on räjähtänyt käsistä ja levinnyt moneen alagenreen.
Sarjakuvassa science fiction on näyttäytynyt myös pitkään. Kärkijoukoissa tuulta halkoo Jerry Siegelin ja Joe Shusterin Krypton-planeetan pakolainen Teräsmies, mutta myös iso joukko muita supersankarisarjakuvia on puhdasta scifiä (Flash Gordon, Buck Rogers, Dan Dare ja Astro Boy varhaisina esimerkkeinä). Elokuvan puolella on tehty scifi-kurkotuksia myös jo tämän taiteenhaaran alkuhetkistä lähtien. Kuuluisa esimerkki on ranskalaisen Georges Mélièsin Matka Kuuhun (1902), jonka innoittajana oli maanmies Vernen kirja, joskin elokuvantekijöiden tapaan tarinaa muutettiin surutta, vaikka nimi säilytettiinkin. Ilmeinen visionääri oli Fritz Lang tehdessään visuaalisesti näyttävän Metropolis (1926) -elokuvansa. Scifi-taivaan klassikko. Amerikassa science fiction -tyylisiä elokuvia syntyi 1950-luvun kieppeillä kuin tripodeja sateella (Uhkavaatimus Maalle/The Day the Earth Stood Still (1951), 'Se' toisesta maailmasta/The Thing from Another World (1951), Avaruuden pirut/Invaders from Mars (1953), Maailmojen sota/The War of the Worlds (1953), Mustan laguunin hirviö/Creature from the Black Lagoon (1954), Kielletty planeetta/Forbidden Planet (1956), Ruumiinryöstäjät tulevat/Invasion of the Body Snatchers (1956), Mies joka kutistui/The Incredible Shrinking Man (1957), Kärpänen/The Fly (1958) ja niin edespäin). Ja vaikka perinteinen double bill (kaksi yhden hinnalla) systeemin B-elokuvat vetelivät jo viimeisiään, koetteli tee-se-itse-mies Ed Wood aakkosten muita luokkia kalkkunaklassikossaan Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta/Plan Nine from Outer Space (1958).
Kiinnostavaa kyllä, useimmat näistä lavean kankaan scifi-teoksista sijoittuivat kotiplaneetallemme. Ne olivat, tai niin ne ainakin usein tulkittiin, allegorioita olemassa olevista ilmiöistä, riskeistä, vihollisista ja uhkakuvista, jotka todellisuudessa löytyivät ympäriltämme. Harvemmin niissä matkustettiin itse Maasta pois. Se suunta otettiin sitten televisio-scifin ohjaimiin. Hallittua meno ei toki aina ollut. Matkalla avaruuteen/Lost in Space (1965-68) -sarjassa Robinsonien avaruusalus harhailee vuosikausia teillä tietymättömillä etsien paluuta kotiplaneetalleen. Vuotta myöhemmin starttasi 5-vuotiselle matkalleen Gene Roddenberryn luoma Star Trek -sarjan Enterprise-alus. 1970-luvun puolivälissä käynnistyi brittiläinen Avaruusasema Alfa/Space: 1999 (1975-77), jossa Kuussa sijainnut tukikohta sinkoutuu kontrolloimattomasti pois Aurinkokunnasta. (Luojina Myrskylinnuista tutut Gerry ja Sylvia Anderson!) Saman vuosikymmenen lopulla alkoi vuorostaan yhdysvaltalainen Taisteluplaneetta Galactica/Battlestar Galactica (1978-79) loputtoman pakomatkansa cylon-roboteilta halki avaruuden luottomiehenään Bonanzan ehtoisa isäntä Lorne Greene.
Gene Roddenberry oli kirjoitellut paljon televisiolle ja radiolle jo aikaisemminkin (monen muun sarjan ohella muun muassa yksittäisiä episodeja meilläkin 60-luvulla suosittuihin sarjoihin Alaston kaupunki/Naked City (1958-63), Tohtori Kildare/Dr. Kildare (1961-66) sekä Virginialainen/The Virginian (1962-71)), mutta Star Trek on Se Juttu. The Thing. Roddenberry kehitti idean jo 1964 yhdistellen mielessään pariakin scifi-sarjaa, Buck Rogersia ja Flash Gordonia. Hän käänsi lisäksi perinteisen länkkäriasetelman avaruuteen ja möi ideansa aikakautensa mainion Wagon Train (1957-65) -vankkurisarjan tähtimuunnelmana.
Star Trek alkaa nykyään olla senkaltainen möhköfantti, että siihen ei voi mitään tuoretta näkökulmaa olla tarjolla. Sarja ei ollut aikanaan kovin suosittu, ja se lopetettiin kolmen kauden jälkeen (1966-69). Viisivuotinen rekiretki jäikin siis vajaaksi. Sarjan ilme ei ole kovin loistokas, ja tuohon aikaan näyttelijätyössä riitti kaksi erilaista ilmettä. Jotkut pärjäsivät yhdelläkin. Star Trek on liiankin helppo kohde parodioijille kaikessa ryppyotsaisessa puhdashenkisyydessään ja staattisessa poolopaitapatsastelussaan.
Ja silti. Star Trekiä ei haluaisi nostaa kulttikastiin vain camp-arvojen vuoksi. Näyttelijät? Enterprise-aluksen lujaluontoista kapteeni Kirkiä esittää nuori ja hoikka William Shatner. Shatner oli ehtinyt kulkea pitkän tien lähes kaikkien lajityyppien sarjojen kautta ennen päätymistään komentosillalle kapteenin ikiomaan tuoliin. Star Trek -universumin ulkopuolella hän on sittemminkin näytellyt kymmenissä nimituotannoissa, myös toisessa scifiä sivuavassa sarjassa, Kolmas kivi auringosta/3rd Rock from Sun (1996-2001), jossa Shatnerin roolinimi oli sopivasti 'The Big Giant Head'. Shatnerin myöhemmät seikkailut osoittavat, että hän on sittenkin mies paikallaan, sillä roolityöt esimerkiksi sarjoissa Boston Legal (2004-08) ja Isän suusta/"S#*! My Dad Says (2010) osoittavat melkoista ironian tajua. Ehkäpä ajatus vanhasta viinistä ei olekaan ihan tuulesta temmattu?
Kapteeni Kirkin sparraajana toimi Vulcanus-planeetan tunteeton Mr. Spock, jota näytteli Leonard Nimoy, joka ei edellä mainittuja ilmeitä tarvinnut siis Shatnerinkaan vertaa. Myös Nimoyn filmografia ennen Star Trekiä on hämmentävän kattava. Suomessa häntä on saattanut nähdä länkkäriesikuva Wagon Trainissa tai mukavassa Sea Hunt (1958-61)-sukellussarjassa. Vaarallisessa tehtävässä/Mission Impossible'ssa (1966-73) hän viihtyi pidempäänkin Star Trekin ohella.
Oli lääkäri Dr. McCoy (DeForest Kelley), oli Uhura (Nichelle Nichols), oli 'Beam-me-Up' Scotty (James Doohan), oli Sulu (George Takei) ja oli Chekov (Walter Koenig) ja olihan siellä pitkä rivi muitakin. Olisiko tässä sitä tarpeellista kemiaa sarjasuosion polttoaineeksi? Vaikka eivät notkeita niin luotettavia jaksosta jaksoon, ja he tulivat vähitellen rooliensa mittaisiksi, tutuiksi ja turvallisiksi. Vaikka käsikirjoitukset eivät tarjoa monipolvisia tarinoita ja yllätyksellisiä käänteitä, niin oliko niihin sittenkin saatu kirjoitettua hyvää perusdraamaa? Vaikka vaiheiset ja tietotekniikka ja muut tulevaisuuden varusteet nyt näyttävätkin hiukan säälittäviltä, niin ajoivatko ne kuitenkin asiansa tässä yhteydessä?
Capt. Kirk: Space, the final frontier. These are the voyages of the starship Enterprise. Its 5-year mission: to explore strange new worlds, to seek out new life and new civilizations, to boldly go where no man has gone before.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti