Pahin lentävien lautasten etsiskely iltataivaalta taisi olla jo ohi 1960-luvun puolivälin jälkeen. Hullutus alkoi kai vuonna 1947, kun Kenneth Arnold raportoi näkemästään huippunopeasta vehkeestä, joka muistutti hieman lautasen tai kiekon muotoa. 1950-luvun puolella sitten vakiintui termi 'lentävä lautanen' sanavarastoihin. Ja näkyihän niitä kiekkoja taivaalla, koska niitä odotettiin näkyvän.
60-luvun lopulla ilmestyivät myös suomennettuina Erich von Dänikenin kirjat Vieraita avaruudesta (Erinnerungen an die Zukunft, 1968) ja Takaisin tähtiin (Zurück zu den Sternen, 1969), jotka herättivät jonkinasteen kiinnostuksen ufo-asioihin. Dänikenin perusväite oli, että maapallolta löytyy rakennelmia, joita rakentaja-aikakauden ihminen ei olisi pystynyt konstruoimaan tahi rakentamaan omin päin, joten olemme siis saaneet planeettamme ulkopuolista apua. Esimerkkeinä hän käytti valokuvien kanssa muun muassa Nazcan viivoja Perusta (satoja geometrisiä kuvioita ja eläinhahmoja, jotka samalla muodistavat Dänikenin mukaan niin muinaisten astronauttien laskeutumismerkkejä kuin myös kuvia itse astronauteista) tai Pääsiäissaarten kivipäitä. Myös uskontojen alkuperän Däniken selittää syntyneen ihmisen ja näiden ylivoimaista teknologiaa käyttäneiden jumalien kohtaamisesta. Itsekin kiikutin kiinnostuneena Dänikenin opukset kirjastosta kotiin tutkittaviksi. Huuhaatahan ne olivat.
Vuonna 1967 tärähti myös televisiossa. Siellä alkoi silloin uusi sarja Muukalaiset/The Invaders, jota katsottiin myös meidän töllöistämme heti tuoreeltaan. Kyse oli nykyisyyteen sijoittuvasta scifi-sarjasta, jossa maapallon ulkopuoliset joutuvat lähtemään omalta kuolevalta planeetaltaan ja aikovat saada maapallon haltuunsa nappaamalla ovelasti itselleen ihmisen muodon. Muistan aivan selvästi ensimmäisen episodin, joka alkaa kuvilla sumuisesta maisemasta, jossa yksinäinen auto ajaa. Taustalla surumielinen musiikkiteema ja ääni sanoo: "How does a nightmare begin?" Auto ajaa vesilätäkköön. Ajaja esitellään, hän on David Vincent, joka on palaamassa työmatkaltaan yömyöhällä etsien oikotietä. Auto ajaa tiellä makaavan 'Road closed' -kyltin yli kuljettajan huomaamatta sitä. Kaikki elokuvalliset pahat enteet on ladattu puoleen minuuttiin. Vincent ajaa suljetun kuppilan pihaan ja hieroo väsyneitä silmiään. Hän aikoo ottaa nokoset autossaan, kun näemme hänen kasvojensa vuoroin valaistuvan, vuoroin tummuvan. Vincent herää (vai onko koko juttu unta?) ja näkee lentävän lautasen laskeutuvan muutaman kymmenen metrin päähän hänen autostaan. Leikataan dramaattiseen musiikkiin ja voice-over -äänen pontevasti kertomiin alkuteksteihin.
Tunnarin jälkeen ollaankin jo poliisiasemalla, jossa Vincent aamulla turhaan yrittää kertoa näkemäänsä. Häntä ei yllättäen uskota, mutta etsivä lähtee kuitenkin Vincentin mukaan väitetylle tapahtumapaikalle. Sieltä ei löydy mitään, ja kuppilan nimikin on eri kuin hän oli poliisille kertonut. Lähistöllä on pariskunta, joka ei ole nähnyt myöskään mitään. Miehen ojentaessa henkilöllisyyspapereitaan kiinnittää Vincent huomiota miehen oikean käden ojennettuun pikkusormeen. Tästä alkaa sitten David Vincentin pitkä taival halki Amerikan saada epäuskoinen ihmiskunta uskomaan...
Tuo pikkusormijuttu jäi mieleen, ja se olikin sarjassa usein käytetty kikka. Muita alieneihin liittyviä asioita siinä olivat muun muassa se, että niiden pitää 'luoda nahansa uudelleen' säännöllisin väliajoin tai muuten ne kuolevat. Tällainen kuolemakin nähtiin, jolloin hahmo rupesi hehkumaan ja lopulta hävisi jälkiä jättämättä. Heillä ei ole myöskään verenkiertoa, koska pulssia tai sydämensykettä ei tunnu, eivätkä he haavoittuessaan vuoda verta. Puhdas happi on heille myrkkyä.
Sarjahan osui johonkin otolliseen suoneen ja oli hyvää, jännittävää viihdettä, mutta syystä tahi toisesta sitä ei kuitenkaan tehty kahta kautta enempää (1967-68 yhteensä 43 jaksoa). Pääosaa, arkkitehti David Vincentiä, esitti sangen toimivasti tv-näyttelijä Roy Thinnes, joka ei kuitenkaan ehkä sen isompaan suosioon noussut. Hyvin työllistetty näyttelijä kuitenkin, jota on nähty myöhemmin samantyyppisen genren jatkumossa Salaiset kansiot/The X-Files (1993-2002) -sarjan muutamassa episodissa, mutta on hän tällä vuosituhannella piipahtanut myös esimerkiksi sarjoissa Kylmä rinki/Oz (1997-2003) ja Sopranos/The Sopranos (1999-2007).
Tuohon samaiseen aikapoimuun iski toinenkin tv-osuma: taitavasti tehty saksalainen muka-dokumentti nimeltään Valtuuskunta/Die Delegation (1970), jossa pengotaan auto-onnettomuudessa kuolleen journalistin, Will Roczinskin, jälkeenjättämiä päiväkirjoja ja filmejä, joista näyttäisi löytyvän todisteita toiselta tähdeltä saapuneesta valtuuskunnasta. Filmi oli oikein oivaa työtä, sillä olisi voinut tehdä lähes orsonwellesit. Vuonna 1973 ilmestyi ohjaaja Rainer Erlerin samanniminen kirja, jonka nappasin myöhemmin kirjallisesta alelaarista omaan hyllyyni.
The Invaders: alien beings from a dying planet. Their destination: the Earth. Their purpose: to make it their world. David Vincent has seen them. For him, it began one lost night on a lonely country road, looking for a shortcut that he never found. It began with a closed deserted diner, and a man too long without sleep to continue his journey. It began with the landing of a craft from another galaxy. Now, David Vincent knows that the Invaders are here, that they have taken human form. Somehow, he must convince a disbelieving world, that the nightmare has already begun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti