lauantai 26. toukokuuta 2012

Villi Pohjola - Northern Exposure


Mihin enää pääsee, jos lähtee Kanadasta pohjoiseen? No, Alaskaan.


Villi Pohjola/Northern Exposure (1990-95) oli ensimmäisiä selkeitä irtiottoja perinteisen draamasarjan jatkumossa. Yksittäisiä omantienkulkijoita olemme toki nähneet ennen sitäkin, mutta Villissä Pohjolassa tarinoissa on aina jokin outo kierre ja periaatteessa sen koko henkilögalleria oli kirjoitettu eksentriseksi mutta rakastettavaksi. Se kuuluu sarjan koko perusolemukseen. Yksinpä 'normaalia' newyorkkilaista lääkäriä mallaava Joel Fleischman (Rob Morrow) oli hyvinkin kompleksinen hahmo Alaskan luontevasti vinksahtaneiden asukkaiden joukossa. Siitähän sarja alkoi. Fleischman joutuu mielestään viheliäisen Cicelyn kyläpahaisen yleiseksi lääkäriksi ja kokee kohdallaan enemmänkin kuin kulttuurien yhteentörmäyksen. Sarja käynnistyi Yhdysvalloissa hieman varkain, koska se tehtiin vain kahdeksanosaiseksi kesäsarjaksi. Sarja palasi ohjelmistoon seuraavana keväänä seitsenosaisena. Vasta sen jälkeen Villi Pohjola pääsi osaksi varsinaista vuosikertaohjelmistoa neljäksi kaudeksi.


Sarjan painopiste oli aluksi juuri Joelin täydellisessä avuttomuudessa sopeutua cicelyläiseen elämänmenoon sekä hänen lemmenkiemuroissaan, joiden kohteena näyttää olevan postilentäjänä toimiva Maggie O'Connell (Janine Turner). Heidän seksuaalisviettinen viha-rakkaus -suhteensa on monien jaksojen draaman ja huumorin polttoaineena. Muiden hahmojen oltua aluksi ennemminkin tausta- ja resonointipuolella kasvatettiin niiden yksilöllistä merkittävyyttä tuotantokausien lisääntyessä koko ajan.


Hahmoissa riittikin väriä ja luonnetta. Maurice Minnifield (Barry Corbin) on entinen juhlittu astronautti ja menestyvä bisnesmies, joka omistaa loputtomasti maata Cicelyssä sekä paikallisradioaseman. Aseman juontajana toimii Chris Stevens (John Corbett), joka filosofoi lähetyksissä syvällisyyksiä jos kohta kauniin haikeitakin ajatuksia, jotka usein liittyvät tietysti myös episodin teemaan. Mauricen hyvä ystävä Holling Vincoeur (John Cullum) on keski-ikäinen, paikallisen Brick-baarin luonteikas omistaja, jolla on itseään paljon nuorempi vaimo Shelly Tambo (Cynthia Geary). Maurice oli tuonut hänet aikoinaan Cicelyyn, mutta Holling nappasi Shellyn, ja se on ainoa juopa miesten välillä.

Ed Chigliak (Darren E. Burrows) on töksäyttelevä luonnonlapsi, jolla on veressään Alaskan alkuperäisväestön geenejä. Ed tekee keikkahommia Mauricelle ja työskentelee osa-aikaisesti avarakatseisen Ruth-Anne Millerin (Peg Phillips) puodissa. Ed on myös elokuvaintoilija, joka toisinaan dokumentoi Cicelyn tapahtumia. Fleischmanilla on vastaanottovirkailijana vähäsanainen tosikko Marilyn Whirlwind (Elaine Miles), joka edustaa Alaskan alkuperäisväestöä, ja muodostaa oivan lakonisen kontrastin Fleischmanin woodyallenmaiselle suulaudelle ja selittelylle sekä pirskahtelevalle temperamentille.


Sivuosissa nähtiin toistuvasti muutamia vakionaamoja pikkurooleissa, mutta onpa siellä ollut säännöllisiäkin vierailijoita kuten Teho-osaston/ER (1994-2009) Anthony Edwards Mike 'Kuplamies' Monroena tai Chicagon lääkärien/Chicago Hope (1994-2000) ja kymmenien muiden sarjojen Adam Arkin tai lukuisten länkkärien luotettu intiaani Graham Greene.


Cicely-nimistä kaupunkia ei ole olemassa, mutta yleisesti sen esikuvana pidetään alaskalaista Talkeetnaa. Elokuvan taikaa on sitten se, että kamerat tallensivat ulkokuvia yleensä Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Roslynin kaupungin alueella. Roslynin nimi puolestaan näkyy alkutekstijaksoissa, joissa (ruualla houkuteltu) hirvi (nimeltään Mort) tallustelee kaupungin kaduilla. Eräässä väläyksessä se kulkee ison seinämaalauksen ohi, jossa lukee 'Roslyn Cafe - An Oasis'. Alkuperäisen maalauksen hirvi on peitetty ja kuvaan on sarjaa varten maalattu kameli!

 Rob Morrow jätti sarjan viimeisellä tuotantokaudella tavoitteenaan isommat areenat kuten Quiz Show (1994) -leffan lentävä kähtö antoi ounastella, mutta eipä siitä lopulta jättimäistä menestystarinaa tullut, vaan häntä on sittemmin nähty esimerkiksi Num3rot/Numb3ers (2005-10) -sarjassa. Janine Turnerin momentum oli Renny Harlinimme Cliffhanger (1993) -elokuvassa, mutta hänkin on jäänyt pienemmälle huomiolle sittemmin. Strong medicine - kovaa lääkettä/Strong Medicine (2000-06) -sarjassa Turnerilla oli vakiokiinnitys. John Corbettia on nähty enemmänkin televisiossa aina Vierailijasta/The Visitor (1997-98) Sinkkuelämään/Sex And the City (1998-2004).


Chris Stevens: There's a dark side to each and every human soul. We wish we were Obi-Wan Kenobi, and for the most part we are, but there's a little Darth Vader in all of us. Thing is, this ain't no either-or proposition. We're talking about dialectics, the good and the bad merging into us. You can run but you can't hide. My experience? Face the darkness. Stare it down. Own it. As brother Nietzsche said, being human is a complicated gig. So give that ol' dark night of the soul a hug. Howl the eternal yes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti