torstai 19. joulukuuta 2019

Väiski Vemmelsäären seikkailuja - The Bugs Bunny Show


60-luvun nuorella oli mukavat oltavat, sillä tv-ruudusta tuli säännöllisesti piirrettyjä isoilta tuotantoyhtiöiltä; niin Disneyltä, Hanna-Barberalta kuin Warneriltakin. Lisäksi oli monenlaisia muita yksittäisiä hahmoja omissa ohjelmissaan kuten Felix-kissa, Kippari-Kalle ja kumppanit tahi Mr. Magoo. Lastenohjelmatarjontaa oli toki muutenkin, oli Niksulan TV:tä, Petteri Pyörittäjää ja Tenatuokiota ja paljon muuta.

Warner Bros'in ei tarvinnut tässä seurassa todellakaan hävetä, sillä sillä oli varastoissaan sammioittain huippuluokan animaatioita, joita se oli tuottanut sekä "Looney Tunes" että "Merrie Melodies" -sarjoissaan jo vuosikymmeniä. Kun tiedetään, että näiden ohjaajina toimi muiden muassa Chuck Jones, Fritz Frelang sekä Robert McKimson, tiedetään myös millaisista huipputuotteista on kyse.

Juuri näitä samoja piirrettyjä käytettiin Väiski Vemmelsäären seikkailuja/The Bugs Bunny Show -ohjelmassa (1960-62). Ohjelmassa oli kolme aiempaa animaatiota, jotka sidottiin pienillä tuoreilla animaatiojuonnoilla yhteen. Näitä kehystarinoita oli tekemässä edellämainittu ohjaajakolmikko Jones-Frelang-McKimson. Ohjelman isäntänä toimi Väiski Vemmelsääri. Animaatioissa oli mistä valita, sillä olivathan niiden tähtiä esimerkiksi Repe Sorsa, Putte Possu, Elmeri, Viiksi-Vallu, Tasmanian tuholainen, Tipi, Sylvesteri, Maantiekiitäjä, Kelju K. Kojootti, Speedy Gonzales jne. Useiden hahmojen äänen takaa löytyy alansa suuruus Mel Blanc.

Ohjelman aloittavat Väiski ja Repe vanhaan vaudeville-tyyliin liikkumalla ja laulamalla tarttuvan "This Is It" -teemalaulun, joka on Mark Davidin ja Jerry Livingstonin käsialaa. Laulun loppupuolella esiin marssii ryhdikäs joukko yhtiön sankareita ennen viimeisiä säkeitä.

Animaatiolyhäreiden markkinat olivat supistuneet elokuvateattereiden puolella, mutta tämän sarjan myötä Warner Bros. pystyi pitämään animaatiostudiotaan vielä auki sidosjaksojen tekemisen merkeissä. Tilanne tosin muuttui aikaa myöten ja lopputuloksena animaatiostudio sulki ovensa, joskin uusiin ohjelmiin vastaavia jaksoja tehtiin uusissa studioissa.

Sekä alkuperäiset lyhärit että sidosjaksot oli tehty värillisinä, mutta kiinnostavaa kyllä ensimmäisellä kierroksella sarja esitettiin Amerikassa mustavalkoisena. Meillähän muuta vaihtoehtoa ei ollut 60-luvun alkupuolella, jolloin sarja pyöri ruuduissamme. The Bugs Bunny Show on kokenut useita uusia tulemisia ja variaatioita vuosien ja vuosikymmenten mittaan ja mikäs siinä, ovathan useat lyhäreistä varsin tasokkaita ja viihdyttäviä. Alkuperäinen puolituntinen jakso (22 min) on venytetty laajimmillaan yli tunnin mittaiseksi.

Oscarvoittaja (Frelangin ohjaama "Knighty Knight Bugs" 1959) Väiski Vemmelsäärellä on muutama tunnusomainen lause. Niistä tunnetuin on varmaan "Eh, what's up Doc?". Väiskin tavaramerkki on myös neljännen seinän rikkominen eli suoraan katsojille puhuminen.

Käytännössä kaikilla "Looney Tunes" ja "Merry Melodies" -leffojen tähdillä oli oma nimikkolehtensä Amerikassa, mutta meillä Suomessa niiden tarinat valikoitiin yhteen yhteiseen lehteen samaan tapaan kuin Hanna & Barberan hahmojen tarinat Retu ja kumppanit -lehteen. Warnerin pooppoon lehti ei kuitenkaan saanut nimekseen Väiski Vemmelsääri vaan Nakke Nakuttaja. Itse asiassa, mikäli jänö olisi valittu keulakuvaksi, olisi lehden nimi kaikitenkin ollut Pelle Pupu. sillä sillä nimellä Väiski näissä lehdissä aluksi tunnettiin. Nakke Nakuttaja -lehtiä ilmestyi vuosina 1955-65 reilut kaksi ja puolisataa kappaletta. Tämän jälkeen lehti vaihtoi kustantajaa ja muutti samalla nimensä ytimekkäästi Nakeksi ja jatkoi ilmestymistä aina vuoteen 1992. Vaikka sarjikset olivat sinänsä mukavia, eivät ne oikein päässeet elokuvien tasolle hurjuudessaan tahi anarkistisuudessaan. Myöskään kilpailijaansa Aku Ankka -lehteä ne eivät missään vaiheessa uhanneet.

"Overture, curtain, lights
This is it, the night of nights
No more rehearsing and nursing a part
We know every part by heart

Overture, curtain, lights
This is it, you'll hit the heights
And oh what heights we'll hit
On with the show this is it

Tonight what heights we'll hit
On with the show this is it"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti