Gilmore Girls meets Six Feet Under.
Siinä kun Kaikki rakastavat Raymondia on hyvä mittapuu 90-luvun perhesitcomille, on Samaa sukua/Parenthood (2010-12) -sarja samaa laatua perhedraamojen kovasti kynnetyllä saralla.
Ron 'Richie' Howard ohjasi vuonna 1989 urallaan aidosti mainion Perhe on paras/Parenthood -leffan, jossa oli aivan onnistunut castauskattaus (mm. Steve Martin, Mary Steenburgen, Dianne Wiest, Jason Robards, Rick Moranis, Tom Hulce, Martha Plimpton, Keanu Reeves...). Jason Katims kehitti elokuvan ideaa sarjaksi asti (itse asiassa kyse oli toisesta yrityksestä; ensimmäinen tehtiin vuonna 1990-91, mutta se sammahti tusinan episodin jälkeen).
Sarjassa on kyse perheyhteisön voimasta, hyvässä ja pahassa. Enemmän tässä tietenkin hyvässä. Sarjassa seurataan Bravermanin perheen tarinaa. Kantavanhemmat ovat Zeek (Craig T. Nelson) ja Camille (Bonnie Bedelia). Heillä on neljä aikuista lasta, joilla kaikilla on omaa jälkikasvua.
Adamilla (Peter Krause) ja Kristinalla (Monica Potter) on kaksi lasta Haddie (Sarah Ramos) ja Max (Max Burkholder). Maxin Aspergerin syndrooma on perheen arjessa jatkuvaa huomiota vaativa ja saava asia. Haddien kasvua kiltistä perhetytöstä aikuisemmaksi seurusteluineen ja opiskeluineen seurataan myös. Adam on sarjan alkaessa se luotettava kallio, isoveli jonka puoleen jokainen vuorollaan voi kääntyä pulmineen, mutta sarjan edetessä pulmia ja säröjä ilmaantuu kyllä kosolti myös Adamille itselleenkin. Kristiina puolestaan joutuu alkukausilla edustamaan enemmän kotirintaman pulmien huolehtijaa, mutta myöhemmin hän kamppailee syövän kanssa.
Sarah (Lauren Graham) on yksinhuoltaja, jolla on epäonnistunut liitto muusikonrentun kanssa (addiktoituneen ja alati epäonnistuvan Sethin roolissa vierailee aina mainio John Corbett, joka jäi mieleen jo Villi Pohjola -sarjasta) . Sarahilla on kaksi lasta: Amber (Mae Whitman) ja Drew (Miles Heizer). Sarjan alussa Sarah muuttaa lapsineen takaisin lapsuuden kotiinsa, ja tätä vastaan lapset tietenkin kapinoivat omilla tavoillaan. Amber kipuilee näkyvämmin, mutta hänestä kuoriutuu toisaalta nopeasti vastuullinen ja luotettava täyspää. Drew joutuu näyttelemään nuorukaisen arat seurustelukokemukset ja kevytärähdykset. Sarahin omat seurustelu- ja sitoutumiskuviot saavat paljon ruutunäkyvyyttä.
Kantaperheen toinen poika Crosby (Dax Shepard) horjuu sitoutumisen uhan alla sarjan alussa, mutta saakin tietää olevansa viisivuotiaan Jabbar-pojan (Tyree Brown) isä. Jabbarin Jasmine-äiti (Joy Bryant) palaa paikkakunnalle poikansa kanssa, suhde lämpenee uudelleen ja johtaa avioon. Välissä Crosby ehtii pilata mahdollisuutensa totaalisesti suloisen Jarminen kanssa. Crosby ja Adam lyöttäytyvät kolmoskaudella kimppaan ja perustavat yhteisen musiikkistudion, mikä sekä yhdistää että koettelee veljesten välejä.
Zeekin ja Camillen nuorin lapsi on tytär Julia (Erika Christenseen), joka on kiireinen lakinainen ainaisessa kamppailussa ajastaan työn ja perheen välillä. Hänen miehensä Joel (Sam Jaeger) on koti-isä, jolla on aikaa heidän tyttärelleen Sydneylle (Savannah Paige Rae) sitäkin enemmän. Pari kipuilee toisen lapsen saamisen kanssa ja hakee muita väyliä saada perheenlisäystä.
Koska henkilögalleria on näinkin laaja, asettaa se dramaturgialle omat rajansa; yhteen tarinaan tai yksittäiseen henkilöön ei oikein ehditä keskittyä pitkäksi aikaa. Hahmot määritellään muutamalla ominaisuudella ja sitten operoidaan yhteiskohtauksilla keittiöissä ja ison ruokapöydän ääressä. Sarjaa on luonnehdittu lämpimäksi ja juuri sitähän se on. Jos jätetään sarvet ja hampaat kotiin, niin määre on itse asiassa positiivinen juuri tämän sarjan kohdalla. Katsoja viihtyy perheen seurassa. Ainoa mitä sitä katsoessa ihmettelee, on se, että missä on oman elämän henkilökohtainen ja mahtava perheverkosto, jollaisia Amerikassa näyttää kuitenkin olevan rikkonaisemmissakin perheissä? Mikä meitä suomalasia oikein vaivaa?
Sarjaa alettiin kuvata alunperin Maura Tierneyn (E.R., NewsRadio) näytellessä Sarahia, mutta sairastuttuaan Tierney päätti luopua roolista kokonaan ja jo kuvatut kohtaukset hävitettiin. Tilalle pyydettiin Helen Huntia (Hulluna sinuun), mutta sopimusta palkkiosta ei syntynyt ja lopulta roolin sai luotettava Gillis, Lauren Graham.
Sarjan vierailijalistassa on mielenkiintoisia nimiä, kuten Haddien poikaystävää Alexia näyttelevä Michael B. Jordan Langalla-sarjasta, Kaikki rakastavat Raymondia -sarjan Ray Romano, Wayne Palmeria 24-sarjassa näytellyt D.B. Woodside, Baldwinien veljessarjan William Baldwin Sarahin yhtenä miesystävänä ja monien menestyselokuvien konkari Richard Dreyfuss.
Tuotantokausia on syntynyt tähän mennessä viisi (68 episodia). Sekopäinen maailma tarvitsee tällaisia sarjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti