On sarjoja ja on sarjoja... Tämä blogin pitäminen alkoi siitä, että jokunen vuosi sitten havaitsin, että onpas tosi hyvin kirjoitettuja sarjoja juuri nyt framilla useampikin... Asia jäi oivalluksen tasolle, mutta lämmitin ajatusta uudelleen syksyllä 2011. Koska käsillä ei ollut paperia, laitoin näitä tv-sarjamuistiinpanojani sähköiselle alustalle, blogiin. Kyse on koko ajan ollut vain omista henkilökohtaisista mieltymyksistäni, ei kaikenkattavasta televisioensyklopediasta. Kyse on sarjoista, joista olen jossakin elämänvaiheessa pitänyt niin paljon, että olen niitä seurannut.
Kaikki eivät ole suinkaan olleet briljantisti käsikirjoitettuja, mutta niistä on löytynyt muita onnelliseksi tekeviä elementtejä: maailmankuva, miehitys, tunnelma tms. Hyvä tv-ohjelma on ennen kaikkea viihdyttävä, kaikki syvällisyys ja muu tauhka tulee sitten siinä oheistuotteena.
Vaikka media-alustat ovat monistuneet moniin suuntiin, itse uskon ja viihdyn yhä parhaiten perinteisen tv-vastaanottimen ääressä, ja hiukan toisaalta kaihoan niitä aikoja, kun ohjelma tuli tasan yhden kerran. Jos et ollut paikalla, et nähnyt jaksoa mitenkään, saatoit vain kuvitella ja unelmoida siitä ja kuulla toisten yhä legendaarisempiin sfääreihin kohoavaa bylinaa siitä. No, oikeasti hyllyssäni on useampi metri dvd-boxeja, jotta juuri noin ei pääsisi käymään...
Tämä blogi on siis vain paikka laittaa näitä tv-sarjojen nimiä muistiin, alunperinkään en ole ajatellut ruotia ja anlysoida niitä sen enempää. Ken sellaisesta osiinsa perkaamisesta saa sisäisen siemensyöksynsä, niin kaikin mokomin; itse en halua pilata viihdettä turhalla ryppyotsaisuudella tahi mukaselittelyllä, että saisi oikeuden yhteisön silmissä sarjan katsomiseen.
Kaikki rakastavat Raymondia/Everybody Loves Raymond (1996-2005). Paitsi minä. Minusta Ray Romano ei ole valovoimainen tai taitava näyttelijä, eivätkä sarjan kässäritkään ole poikkeuksellisen teräviä. Silti ohjelma oli järjettömän suosittu (Amerikassa top kympissä viisi vuotta ennen lopettamista), ja se voitti useammankin pystin. Vaikka miljoona kärpästä ei voikaan tunnetusti olla väärässä, niin onhan noita keisarin uusia vaatteita toki nähty. Tässä kyse ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ollut väärästä hälytyksestä?
Ray Romano on stand up -koomikko, ja tämä sarja pohjautuu sekä hänen, tuottaja Philip Rosenthalin että kässäripooppoon omiin kokemuksiin ja huomioihin perhe-elämästä. Siinä saattaisi olla suosion osasyy? Sarja on perheelliselle monin osin uskottava ja tunnistettava.
Vaikka kyse on siis perinteistä perinteisemmästä perhesitcomista, jossa lastenkasvatus ja avioparin suhteet ovat keskiössä, niin itse lapset ovat tässä vain koristeita, eivät todellisia toimijoita. Ehkä kyse on työaikalaeista yms., mutta esimerkiksi loistokkaassa ja ratkihauskassa Moderni perhe -sitcomissa lapset ovat eläviä, omaäänisiä persoonia, eivät kuvia piirongin päällä.
Romano esittää tässä sarjassa sanomalehden urheilutoimittajaa Raymond Baronea. Hänen rakastavaa mutta tarvittaessa kipakkaa rouvaansa Debraa näyttelee Patricia Heaton osaavasti. Talossa vierailee alvariinsa myös Raymondin kateellinen poliisiveli Robert (Brad Garrett) sekä veljesten vanhemmat, tyrannimainen tietäjä-äiti Marie (Doris Roberts) sekä hieman renttumainen isä-Frank (Peter Boyle). Peter Boyle on se, jota tämä sarja tarvitsee, se hieman kahjo eksentrikko, joka töksäyttää totuuksia suustaan. Muut tekevät hyvää joskin hieman sisäsiistiä työtä, joka on kellotettu valmiiksi sekunttarilla.
Brad Garrettin näyttelijäntyö on jokseenkin kulmikasta ja rajoittunutta, mutta merkillistä kyllä hän on ollut Raymondin jälkeenkin käytetty kasvo (ja ääninäyttelijä). Jopa oma sarja Eddie & Jeff pyöri useammankin kauden. Vänkä Peter Boyle kuoli vuonna 2006, joten hän ei Raymondin jälkeen juuri näytellyt, mutta jätti ilman muuta oman komean tassunjälkensä elokuvahistoriaan jo varhaisessa hirviö-roolissaan Mel Brooksin Frankenstein Juniorissa (1974). Patricia Heaton on jatkanut valitsemallaan tiellä useammankin tilannekomedia tähtenä. Tuoreena näytteenä sarja Middle, mutta kelvollinen oli myös yhdessä Kelsey Grammerin (Frasier) kanssa tehty lyhytikäinen Takaisin ruutuun.
Lapsinäyttelijöistä ei olla sen koommin kuultu (yllätys yllätys). Ray Romano itse pitäytyi tv-kiinnityksistä pitkään (hän kyllä vieraili yhdessä jaksossa Garrettin Eddie & Jeff -sarjaa, ja on piipahtanut myös Middlessä). Hieman toisenlaisen komediasarjan Romano aloitti vuonna 2009, kun Viidenkympin villitys -draamakomedia käynnistyi. Sen päätyttyä hän on tehnyt myös pidempää vierailijaroolia Samaa sukua -sarjassa.
Yhdeksän kautta, 210 episodia ei voi olla ihan väärässä? (Itsellänikin on joka ainoa, visussa tallessa.)
Frank Barone: Holy crap!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti